20. helmikuuta 2014

Keikkatyössä

Aiemmin kirjoittamassani postauksessa olenkin tarinoinut, mitä toimia minulle työssäoppimisen muotitoimittajan assistenttina hääriessäni sattui eteen. Kyseinen jakso onkin poikinut saman työtehtävän keikkaluontoisia hommia, jotka keskittyvät samoihin toimiin, kuin harjoitteluni aikaiset studiokuvauspäivät. Nyt ajattelinkin syventyä erääseen keikanheittokeissiin ja kertoa yksityiskohtaisemmin mitä kyseisiin päiviini on kuulunut.

Tiivistetysti pohjustaen, toimeenkuvanani on olla muotitoimittajan apukäsinä studiohommissa. Apukäsinä mahdollistan toimittajan keskittymisen vain ja ainoastaan kuvauksiin, joissa on yllättävän paljon tarkasteltavaa! Toimittaja on periaatteessa päävastuussa kuvauksista, eli hän suunnittelee kuvauksilla haettavan tyylin ja luonteen, miettii kuvaustaustat, hankkii kuvaustuotteet, kutsuu kampaaja/maskeeraajan, suunnittelee ehostuksen ja meikin, valmistelee ja asettelee kuvattavat tuotteet priimakuntoon, varmistaa poseerauksien toimivuuden kuvissa, valitsee käytettävät kuvat, kirjaa kuvattujen tuotteiden tiedot ja tiedustelut, sekä viimeisimpänä kirjoittaa tietenkin koko kuvausjutun lehteen! Niin, ja se haalittujen kuvaustuotteiden purku ja pakkaus.

Eli siis, hommaa on erittäin paljon yhdelle ihmiselle, minkä vuoksi studiopäivät ovat helposti 2-4 päivän mittaisia. Edellämainituista toimista assistenttina huolehdin lähinnä tuotteista. Saavun siis kuvauksia edeltävänä päivänä studiolle purkamaan kuvauksiin tilatut tuotteet brändeittäin esiin. Tavaraa on paljon, ja usein jokaikinen rekki, sekä laskutaso tulee hyötykäyttöön.


Purkuvaiheessa on hyvä ylöskirjata kunkin brändin pukupussi ja kassimäärä, sekä painaa tiukasti mieleen minkä merkin asettelee millekkin alueelle


Tavaraa todella on paljon. Ylläolevan tuotelukumäärän purkuun kuluu aikaa noin 2-4 tuntia.

Purettuani tuotteet, odottaa seuraava toimeni itse kuvauspäivänä. Saavun studiolle kirjaamaan kuvauksiin valittujen tuotekokonaisuuksien tiedot ylös, ja lisään perään hieman tuotteet materiaali tai olemustietoja. Tietojen ylöskirjaus nopeuttaa suunnattomasti studiopäivien jouhevuutta, sillä kirjoittaessani tutotetietoja ylös on toimittajan mahdollista keskustella ja suunnitella maskeeraajan sekä valokuvaajan kanssa kuvausten etenemisestä. Tuotetiedot siis sisältävät bärndin, hinnan ja pienen kuvailun. Aina tuotteessa itsessään ei ole hintaa esillä, jolloin tieto on kaivettava lähetyslistoista. Hyvä muisti nopeuttaa hintojenkeruuprosessia, sillä tietäessä tuotteen merkin perusteella sen lähettämän PR-toimiston nimen, pääsee suoraan oikean listan syynäykseen. Kuitenkaan suurimmaksi osaksi eteneminen ei ole näin helppoa, vaan eri toimistojen listat tulee plarattua läpi tuotetietoja etsiessä, ja ihan vain inhimillisen merkkimuistamattomuuden vuoksi.


Listapino on yhtä laaja, kuin on tuotteiden brändimerikin

Tietojen kirjaus lomittuu yleensä vaatekokonaisuuksien silittämisen kanssa, riippuen maskeerauksen nopeudesta. Jos kuvausten on mahdollista alkaa jo ennen kuin olen ehtinyt kirjata tuotetiedot ylös, silitän ensimmäisenä kuvattavan kerraston  valmiiksi ja jatkan tämän jälkeen kirjausta, kunnes seuraava kokonaisuus kaipaa kuvausvalmisteluja. Toimien lutviutuessa, saadaan jälleen lisää tehoja kuvauspäivän aikataululliseen toimivuuteen.

Kun tiedot on kirjattu ylös, ja kuvaustuotteet silitetty rypyttömiksi, onkin itseni mahdollista alkaa jo pakkaamaan kuvauksissa käyttämättömiä tuotteita takaisin pusseihinsa palautusta varten. Usein kesken kuvausten ei ole mahdollista aivan hirvittävää määrää ennaltapakata, sillä koskaan ei voi olla varma toimiikoo valittu asukokonaisuus sellaisenaan, vai tarvitseeko jokin tuote vaihtaa. Siksipä pienen ennakkopaukkauksen lisäksi autan mallin pukeutumaan tuotteisiin haetulla tavalla, jotta toimittajan pystyy kuvien välissä jo tarkastelemaan otoksia, ja täten saamaan käsitystä juttuun valittavista kuvista.

Kun kuvaukset ovat ohi, on päivä yleensä vedetty niin viimetikkaan kuin mahdollista. Tämä antaa kaksi mahdollisuutta; jos tuotteiden ennakkopakkausta on pystynyt suht reippaalla kädellä päivän aikana tekemään, ei ole mahdoton ajatus hoitaa hommaa "ylitöinä" kuvausten jälkeen tätä loppuun asti. Tällöin seuraava pv. jääkin vapaaksi. Jos taas melkein koko tuotekirjo on vielä levällään, jatkuu studiotyöskentely siis seuraavana aamuna. Kuitenkin, vastuullani on pakata levittelemäni tuotteet oikeisiin pusseihin ja kirjata niihin palautusosoitteet.

Kuvailisin keikkojani fyysiseksi toimistotyöksi, jossa pääsee paraatipaikalta seuraamaan niin muoti-, kuvaus- kuin journalismialankin työtehtäviä. Itse olen suunnattoman kiitollinen aina näistä työpäivistä, en voisi kuvitellankaan mielekkäämpää keikkajobia!

3. helmikuuta 2014

Musiikki näyttäytyy myös taiteena

Monet, useat ja lukuisat enemmän tai vähemmän tunnetut maalaukset ja taideteokset ovat saaneet vaikutteita musiikista. Se, näyttäytyykö vaikutus katsojalle ja jos näyttäytyy niin miten, onkin jo oma lajinsa. Kuitenkin oma sisintäni, itseäni jo näkökykykyäni sävelin värisyttäviä teoksia löytyy muutamia, joita analysoidessa musiikin laaja kirjo kuulostautui korvaelimessäni. Seuraavat teokset eivät välttämättättä liity todellisesti kuvailemieni musiikkityylien myötä syntyneiksi, vaan mielikuvani ovat täysin ja ainoastaan omiani.


A Surreal Simulacrum of Salvador Dali



Kyseinen teos on surrelistisen taidemaalari Salvador Dalin tuotos, ja täytynee mainita taiteilijan olevan yksi ehdottomin suosikkini omassa lajissaan!  Ylläolevan teoksen soittimet tuovat jo kuvana musiikin itse maalaukseen, mutta torvesta liukuva Dalin muotokuva synnyttää sitä katsoessa mahtipontisen, teatraalisen ja sinfoniaorkesterin tuottaman äänituotelman mielikuvalleni.


Composition VIII



Teos on Wassily Kandiskyn tuottama sielunnäytelmä, ja hänen suhteensa musiikkiin on havaittavissa hyvin useissa maalausten lopputuloksissa. Ylläolevassa teoksissa musiikin taustoittaminen näkyy sen sisältämien muotojen särmikkyydessä, värien selkeässä rajautumisessa ja viivojen ohuudessa. Edellämainitut yksityiskohdat luovat vaikutelman lyömäsoittimen, esimerkiksi rummun synnyttämästä melodiasta.


Still life with Guitar



Teos edustaa Pablo Picasson kubistista tadetekniikkaa. Siinä esiintyvän kitaran surrealistisen ja vinksahtaneen muodon ansiosta maalaus ulosantaa soittimen kielen katkeamisen tai epäsoinnussa näppäilyn myötä syntyvän "pingahtavan" äänen.


Summer Interior



Amerikkalainen Edward Hopper seisoo ylläolevan maalauksen synnyttämisen takana, ja taiteilijana hän kuvastaa teoksissaan modernin amerikkalaisen elämän yksinäisyyttä ja vieraantuneisuutta. Poimimani teos puhuttelee melankolisella, hiljaa soivalla ja rahisevalla musiikilla, jonka pystyy helposti kuvittelemaan soimaan teoksen tilanteen taustalle.


Music


Teos on amerikkalaisen Xavier Cortadan synnyttämä instrumenttinäytelmä. Teoksen piretäsävyisyys ja aaltoilevan kupliva muotokieli synnyttää sirkusmaisen ja pirteän soinnin maalauksen taustalle.


Music Lesson

 
Johannes Vermeedin luoma teos, kuvaa nimensä mukaisesti soittotuntia realistisesti ja totuudenmukaisesti. Mielestäni ylläolevan teoksen musiikillista yhteenkuuluvuutta ei tarvitse sen suuremmin edes perustella, sillä aukoton aiheeseen yhdistäminen on nähtävillä teosta katsomalla.


Sappho recalled to life by the charm of music

 
Louis Ducisin synnyttämä maalaus imitoi historiallista tapahtumaa, johon musiikki on päässyt jo kuvallisesti sisään itse teokseen soitinten muodossa. Uskonnolliseen tapahtumaan on yhdistettävissä teoksen soitinten luoma harmoninen ja hempeä sointumeri.

2. helmikuuta 2014

Fiftari fäshöniä

Aivan mielettömät kuvaukset takana! Reilu viikko takaperin järjestimme tiimini kanssa Turussa sijaitsevan vintagepukeutumisen ja ompelimon erikoisliike VintagEija´s muotikuvaukset, joiden tarkoituksena on tuoda tämän verkkokauppaan ajanmukaista fiilistä ja täten nostattamaan asiakkaiden ostohalua. Eijan tuotevalikoimaan kuuluvat pääasiassa 40-, 50- ja 60-luvun tuotekirjo, joihin sisältyy  mm. naisten ja miesten vaatteita, kirjoja, hiusten muotoilutuotteita, asusteita ja kankaita. Kuvaustarpeeseen nousivat liikkeen naistenvaatteet, jotka olivat hengeltään rentoja ja vapaa-ajan tyylisiä mekkoja sekä sortsiasuja.

Toteutimme kuvausten lavastuksen Salon nuorisokeskus Steissillä, sillä heidän baaritiskinsä oli aivan omiaan palvelemaan fiftarihenkeä! Puupuolen pojat reippaasti taiteilivat meille taustaseinät, joita somistamalla saimme täydellisen "kahvila/baarikulmauksen" kuvauksillemme. Lisäksi aivan mahtavat kolmannen vuosikurssin parturikampaajaopiskelijat lohtivat mallillemme Sarille aivan mielettömän fiftarikampauksen ja ehostuksen, ettei paremmasta väliä.

Kuvissa esiintyvät asut ja asusteet ovat VintagEija´s:sen tuotevalikoimasta. Lisää yrityksestä ja sen valikoimasta pääset tutustumaan joko vierailemalla paikanpäällä Turun liikkeessä taikka käväisemällä hänen verkkokaupassa.

Muotikuvaukset ovat selkeästi yksi visualistin monialaisuuden lemppariaiheistani, ja tällainen ensimmäinen luokkamme kesken ja tästä jaetuin tiimein järjestetty prokkis oli erittäin mielenkiintoinen kokemus. Muotitoimittajan assistenttina olosta oli todellakin hyötyä, sillä kokemus mitä tuolta ajalta käteen jäi oli kultaakin kalliimpi toteutettaessa nyt ja itse sitä, mitä aiemmin oli ollut vain  avustavassa roolissa kokemassa.






















15. tammikuuta 2014

Katsauksessa taidetermit ja -henkilöt

Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli "Gallen-Kallelan hengelliset sumbolit puhuttavat Pariisia" , käsittelee Pariisin Pompidou keskuksen Traces du sacré näyttelyä. Artikkeli sisälsi lukuisia taiteilijoiden nimiä, joiden tuotoksiin en ole ehtinyt aikaisemmassa elämässäni tutustumaan sekä käsitteitä, joita nuori ja taiteelisia termejä opiskelematon mieleni ei ymmärrä. Kaiken tiedon ollessa jatkuvasti etsintää vaille käsillä, en voinut jättää kysymysmerkkinä ilmenneitä sanoja itselleni vailla merkitystä, vaan annoin tiedon löytää etsijänsä.

Sanat, termit ja niiden selitykset ovat yksittäisinä kappaleina, eikä postauksen tekstisisällöllä ole ilman kyseisen artikkelin lukua minkäänlaista pointtia. Sana- ja termiselityksiä ovat kanssani koonneet Jutta Laaksonen ja Sari Vilén.


Akseli Gallen-Kallela (1865-1931) oli ja on yhä edeleen yksi Suomen merkittävimmistä taidemaalareista, mutta erityisesti hänen taiteellinen kulta-aikansa vallitsi 1890 -luvulla. Gallen-Kallela edusti kansallista maalaussuuntausta ja hänen tyylisuuntanaan toimi 1800 -luvun kansallisromantiikka(=tyyli, joka suosi kansallisia aiheita tai kansallisuusaatteen värittämää romantiikkaa. Kansakunnan omaksi katsottu perintö ja erityislaatu olivat arvostuksen, jäljittelyn ja ihannoinnin kohteita. Taidesuunnassa pyrittiin hakeutumaan isänmaan luonnon ja maisemien pariin ja perehdyttiin sen kansanelämään. Myös kansanrunoudesta, mytologiasta ja menneisyydestä poimittuja aiheita sovellettiin taideteoksissa.), symbolismi(=1800-luvulla alkanut taidesuuntaus, joka taiteessa muodostui vertauskuviksi johonkin muuhun mitä taulu oikeasti esitti), ja realismi (=realismin tavoitteena oli kuvata jokapäiväisiä hahmoja, tilanteita, ongelmia ja tapahtumia käyttäen todenmukaista kuvaamistapaa. Asiat siis näytettiin juuri sellaisena kuin ne elämässä olivat). Tunnettuja teoksia on monia, mutta itselleni merkittävimmiksi nousivat Kalevala -teokset, joista erinomaiset esimerkit Gallen-Kallelan eri tyylisuuntauksista on havaittavissa.


Sammon taonta/1893, realismi


Lemminkäisen äiti/1897, symbolismi


Väinämöisen lähtö/1895, kansallisromantiikka


Ad astran toisinto (vaikeuksien kautta tähtiin), on Gallen-Kallelan vuonna 1904 maalama symbolistista tyylisuuntaa edustava teos. Maalauksessa punaisessa meressä seisoo alaston nainen, jonka hiukset muodostavat aurinkomaisen kehyksen tämän kasvoille. Naisen kohotetettujen käsien kämmenissä on stigmat ja taustalla paistaa täysikuu. Maalaus voidaan tulkita yhdeksi versioksi Aino -tarinasta, mutta Gallen-Kallelan mukaan teoksen kuvaus kohdistuu ylösnousemukseen.


Ad Astra/1907, toinen versio



Stigma on Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta saamia haavoja muistuttava haava tai merkki, aiheutti sen mikä hyvänsä. Stigmoja on viidenlaisia: naulan jäljet ranteissa, naulan jäljet jalkapohjissa, ruoskan sivallukset selässä, orjantappurakruunun aiheuttamat haavat päässä ja keihään pisto kyljessä. 



Pompidou -keskus on Ranskassa, Pariisissa sijaitseva taiteen monitoimitalo, joka avattiin vuonna 1977 Ranskan presidentti Georges Pompidoun aloitteesta. Presidentti halusi Pariisin sydämeen kulttuurilaitoksen, joka omistettaisiin täysin modernille- ja nykytaiteelle. Pompidou on tällä hetkellä yksi Ranskan suosituimmista nähtävyyksistä.



Pompidou -keskus, Pariisi/Ranska


Casper David Friedrich (1774-1840) oli saksalainen taidemaalari ja graafikko. Friedrich vaikutti yhtenä huomattavimpina romantiikan ajan maisemamaalarina, jonka teokset käsittelivät symbolisia ja mystisiä luontoaiheita. Hänen teoksillaan oli ominaista kuvata mietiskelevät hahmot yötaivas-, aamu-usva-, karuja puu- tai goottilaista rauniomaisemaa vasten. Friedrichin taiteellisina kiinnostuksen kohteena oli luonnon pohdiskelu ja hänen teostensa symboliset ja epä-klassiset tulkinnat viestivät tästä tunteelisesta reaktiosta luontoon. Yksi Friedrichin tunnetuimmista maalauksista on teos "Vaeltaja sumumeren yllä", 1818. 


Vaeltaja sumumeren yllä/1818, romantiikka


Luostari tammimetsässä/1809-1810


Odilon Redon 1840-1916 oli ranskalainen symbolistinen taidemaalari, -graafikko ja -suunnittelija. Töidensä kautta Redon toi ihmisten tietoisuuteen symbolistisen taidesuunnan ja jäi historiaa yhdeksi merkittävimmistä symbolismin vaikuttajista. Öljy- ja pastellitoteutuksista luontui hänen suosikkityöstötapansa vuonna 1890, mitkä näkyy hänen useiden teosten lopputuloksessa. Hänen töitään luonnehditaan maailman kuvaajaksi synkillä, oudoilla ja omitakeisilla visoilla. Esimerkillisinä tyylinilmentäjinä toimivat Redon teokset, joissa hyönteisillä tai kasveilla on ihmisen pää.


Kaktusmies/1881


Venuksen syntymä/1912


Wassily Kandinsky (1866-1944) alkujaan venäläinen, mutta vuodesta 1939 ranskalaistunut taidemaalari, -graafikko ja -teoreetikko. Kandinsky oli ekspressionisti (=1900 luvulla syntynyt taidesuuntaus, jolla ilmaistaan tunteita. Ekspressionismi vetoaa sekä taiteilijan että katsojan kosketusaistiin karheudella ja maalauksellisella pelkistävyydellä sekä suosii spontaaneja, vaistonvaraisia ja ei-tietoisia ilmiöitä. Ekspressionismi on myös usein ollut vastakohta muodollisesti ja ulkoisesti kauniille ja siloitellulle taiteelle luoden tietoisesti rankkuuden, rumuuden ja outouden mielikuvia. Ekspressionistit kuvaavat esittäviä aiheita liioitellusti ja melankolisin sävyin.) ja hänen sanotaan maalanneen modernin taiteen (=modernismi on sarja eri taiteenalojen uudistamiseen pyrkineitä kulttuuriliikkeitä, joka sisältää useita eri modernisoitumisen aikana syntyneitä taiteen suuntauksia. Modernismille on tyypillistä unohtaa kaikki perinteet ja toteuttaa kaikki esiintymismuotonsa vastoin aiempia tottumuksia) ensimmäiset merkittävät abstraktit työt (=abstrakti taide ei pyri esittämään mitään luonnollisen maailman kohteita). Kandinsky on eräs modernin taiteen perustajista ja hänellä on ollut suuri vaikutus nykyajan maalaustaiteeseen. Hänen äärimmäisin erityispiirteensä oli tavattoman herkkä väritaju, jonka ansiosta teoksissa esiintyvät figuurit omaavat selkeän liikkeen ja avaruudellisen vaikutelman luonnin.


Fuuga/1914


Tuntemattomalle äänelle/1916

Hilma af Klint (1862-1944) oli ruotsalainen taiteilija, antroposofi (=maailmankatomuksellinen liike, jonka perimmäinen ajatus tiivistyy Rudolf Steinerin käsitykseen oikeanlaisesta pedagogiikasta: ”Läpäise itsesi mielikuvituksen kyvyllä, omaa rohkeus totuuteen, teroita tunnettasi sielullisesta vastuullisuudesta.") ja abstraktin taiteen pioneeri, joka tunnetaan okkultistisesta (=tarkoittaa taikuuden tai salaisten oppien avulla tavoiteltavaa tietoa tai tähän tietoon perustuvaa uskonnollista tai mystistä oppisuuntaa) ja mystisestä taiteestaan. Af Klintin taide on saanut voimakkaita vaikutteita 1800-luvun lopun aatteista kuten teosofiasta (=filosofista ajattelua, joka kohdistuu Jumalan olemuksen selville saamiseen salaperäisellä ja välittömällä näkemyksellä) ja antroposofiasta. Af Klint harjoitti myös spiritismiä. Hilma af Klint oli yksi ensimmäisiä, jotka tekivät abstrakteja maalauksia. Hänen maalauksensa ja diagramminsa olivat monimutkaisten filosofisten ajatusten visuaalisia esityksiä.




The Swan/1915





Untitled#1/1915

Theo van Duisburg (1883-1931) oli hollantilainen taiteilija ja arkkitehti. Hänet tunnetaan parhaiten perustamansa De Stijl -liikkeen keulahahmona (=De Stijl oli hollantilainen taidesuuntaus ja taiteilijaryhmä, joka perustettiin vuonna 1917.  Maalaustaide perustui aluksi uusplastisismille, myöhemmin elementarismille. De stijl suosi perusmuotoja, erityisesti kuutioita, pysty- ja vaakasuuntia). Doesburg oli konkretismin nimellä tunnetun 1900-luvun alkupuolella syntyneen abstraktin taiteen suuntauksen pääideologi ja keskeinen edustaja (=konkreettinen taide on vapaa kaikista symbolisista yhtymäkohdista todellisuuteen. Konkretismi on täysin ei-esittävää taidetta, ja sen ilmaisu on pelkistettyä ja tarkkaa. Sen peruselementtejä ovat nimenomaan värit sekä pelkistetyt geometriset viivat ja pinnat.)


Counter Composition VI/1925


Simultaneous Counter-Composition/1929-1930


Lucio Fontana (1899-1968) oli italialainen taidemaalari, kuvanveistäjä ja Argentiinan synnyn teoreetikko.  Hän oli tunnettu Spatialismin perustaja (= Spatialismin tarkoitus oli koota väri, ääni, tila, liike ja aika uuden tyyppisesti taiteeksi)., josta myöhemmin kehittyi taideusuunta Arte povera (=nimitys tuon ajan italialaisen nuoren taiteen uudelle taiteilijaryhmälle. Ryhmälle oli tyypillistä ei-traditionaalinen ja poliittisesti latautunut taide. Arte poveran taiteilijat tekivät usein lyhytaikaista taidetta, kuten performansseja, installaatioita ja assemblaaseja, joista myöhemmin tuli taiteen yleisiä ilmaisuvälineitä. Tyypillisiä arte poveran käyttämiä materiaaleja ovat lasi, valo, hiekka, puu ja heinä ja taidesuunnan teokset ovat usein suurikokoista) Yksi mieleenpainuvimmista Fontanan taidetyyleistä lienee yksivärisen maalauksen pinnan rikkominen erinäisillä rei'illä tai viiloilla. Synkkyys ja tummuus on avainsanana.


The Harpooner/1934


Concetto Spaziale/1951


Työmetodi


Bruce Nauman (1941) on yhdysvaltalainen nykytaiteilija. Nauman on monialainen taiteilija, joka käyttää teoksissaan esimerkiksi video- ja valokuvaa sekä neonvaloja. Nauman tunnetaan myös kuvanveistäjänä, piirtäjänä ja performanssitaiteilijana. Nauman yhdistelee installaatioissaan (=installaatiotaide on johonkin tilaan tai paikkaan tehtyä taidetta, joka käyttää tilan ominaisuuksia hyväkseen. Installaatiot rakennetaan useimmiten sisätiloihin. Kyseinen taidetapa koostuu erilaisista esineistä, materiaaleista ja muusta aineistosta. Installaatiot vetoavat usein moneen aistiin, sisältäen esineitä, kuvia, ääntä, materiaaleja, tuoksuja ja liikkuvia esineitä, kuten robotteja) usein monia eri medioita. Naumanin taidetta on hankala rajata mihinkään tiettyyn virtaukseen, mutta hänet on liitetty minimalismiin (=abstraktin taiteen muoto, jota käytetään taiteen eri lajeissa. Minimalismissa pyritään keskittymään kaikkein olennaisimpaan ja karsimaan ilmaisu turhista rönsyistä. Teokset on tehty tyypillisesti hyvin yksinkertaisista geometrisista hahmoista, kuten kuutioista ja neliöistä), käsitetaiteeseen (=taidesuuntaus, jossa  kuvataan sellaisia erilaisia taiteenlajeja, jotka eivät enää saaneet perinteisen taide-esineen muotoa. Käsitetaiteilijat eivät pyri tekemään maalausta tai veistosta vaan suuntautuvat perinteisen median rajojen ulkopuolelle, minkä jälkeen työstävät käsitettään tai ajatustaan sille sopivaan materiaaliin tai muotoon. Näin he asettavat etusijalle konseptin perinteisen median sijaan. Käsitaide voikin olla melkein mitä tahansa, mutta sen pääsääntöiset suuntaukset ovat performanssitaide, maataide ja Art povera)  ja body artiin. Teoksissaan hän käsittelee esimerkiksi yhteiskuntaa, ruumiillisuutta ja maailmanpolitiikkaa. Varsinkin hänen varhaisempi materiaalinsa sisälsi usein sanaleikkejä ja visuaalisia vitsejä. Nauman esiintyy itse useissa videoteoksissaan 



Truncated Pyramid Room/1982-1998


 "Make me think'" 1997, osa 1/5


Maurizio Cattelan (1960) on italialainen taiteilija. Hänet tunnetaan satiirisista veistoksistaan, kuten esimerkiksi La nona ona joka kuvaa paavia meteoriitin iskusta. Vuonna 1995 hän aloitti eläinten täyttämisen, hevosia, apinoita, hiiriä ja koiria. 1999 hän veisti vahanukkeja erilaisista ihmisistä, kuten myös itsestään.







Damien Hirst (1965) on englantilainen taiteilija, yrittäjä ja keräilijä, ja on tiedettävästi Britannian rikkain artisti. Kuolema on Damienin keskeisin teema, hän tulikin kuuluisaksi sarjasta kuolleita eläimiään. Tunnetuin hänen töistään on nelimetrinen tiikerihai säilöttynä metanaaliin vitriinissä. Hän teki myös värikkäitä pyörre maalauksia.






Taidekuraattori on näyttelyn järjestäjä ja rakentaja. Traces du sacrén kuraattorit viittasivat useasti toiminnassaan saksalaisen filosofi Friedrich Nietzschelin ajatuksiin jumalan kuolemasta.


Friedrich Nietzschel (1844-1900) oli saksalainen filosofi, oppitaustaltaan klassillinen filosofi, joka tyylillisesti kirjavassa tuotannossaan pohti erityisesti elämänfilosofian perimmäisiä kysymyksiä. Nietzsche piti
nihilismiä seurauksena kristillisen uskonnon valtapyrkimyksistä: tällä, ainoalla olemassa olevalla maailmalla olisi arvoa enää vain suhteessa kuvitteelliseen tuonpuoleiseen. Kun tuonpuoleisen arvo nousi merkittävimmäksi, tulos oli nihilismi: ei-minkään arvostaminen korkeimpana arvona. Tärkein haaste nihilismille oli juuri kristinuskon heikentyminen. Nietzsche piti tilannetta uutena haasteena eurooppalaiselle kulttuurille, jonka oli ylitettävä itsensä ja päästävä eräänlaiseen pisteeseen, josta ei ole paluuta. Nietzsche kiteytti asian kuuluisaan lauseeseen ”Jumala on kuollut”.


Nietzchen omakuva

  
Edvard Munch (1863-1944) oli Norjan kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita. Munchin laajassa tuotannossa on kosketuskohtia useisiin taidesuuntauksiin, kuten symbolismiin, ekspressionismiin, impressionismiin ja jugendiin. Munchin psykologiset aiheet on nähty alkusysäyksenä Saksan 1900-luvun alun ekspressionistiselle suuntaukselle.


The Murderess/1906


The Scream


11. tammikuuta 2014

Raksataitoa

Visualistina oloon tarvitaan persoonallisia ominaisuuksia, kuten hyvää silmää, luovaa ajattelua, sosiaalista luonnetta ja niin edelleen. Mutta, kaiken tämän korvien välistä löytyvän taidon lisäksi kädet koituvat yhä useammissa visualistin ammattimahdollisuuksissa työtoimien kriittiseksi toteuttajaksi. Enemmänkin sääntönä kuin poikkeuksena myymälätiloissa työskennellessä somisteiden esillepanoon tarvitaan ruuvia, pulttia, vasaraa tms. raksalta tuttua juttua. Koska Salon seudun ammattiopistosta koulutetaan vain alan parhaimmistoa, olemme rohkeasti VI12  tyttöjen kanssa askeltaneet työmaan raskaan sarjan alueelle, ja tarttuneet poraan sekä popniittipyssyyn vain hallitaksemme alamme tulevaa varten niin monipuolisesti kuin vain ennakoivasti on mahdollista!



Niittaus & Poraus

10. tammikuuta 2014

Muotimaailman assari

Muotitoimittajan assistenttina toimiminen kuulostaa maalisen korvaan eksoottiselta ja glamourilliselta hommalta. Melkein joka tyttö ja usea poikakin unelmloi jossain vaiheessa elämäänsä jostain erikoisemmasta ja taiteellisesta alavalinnasta, joissa vilisevät aiheet "muoti", "julkisuus" ja "vaikutus". Muotitoimittaja ammattina vastaa suurimmaksi osaksi jokaista aihetta, ja tämän assistenttina toimiminen päästi minut erittäin lähikosketukselta kurkkaamaan, mitä tämän unelmanomaisen ammatin avustajan arkeen kuuluu.Vajaan kahden kuukauden kokemukseni sisältävät läheistä kosketusta trendien esittelyyn, luovuuden kehittämiseen, tekstin tuottamiseen ja nopean työtahdin omaksumista.


Kuvaukset tienpäällä


Pääasiallisena toimenani Me Naisten muotitoimittaja Elina Lundströmin assistenttiharjoittelijana oli tukea ja edentää hänen toimiensa työvaiheita. Tähän vaikuttavimpana toimena kuului muotipalstojen aiheiden ideointi, ja ideoita vastaavien tuotteiden etsiminen, kerääminen ja yhteensovittaminen. Palstatuotteita vastaavat catwalk-kuvien etsintä luontui toimekseni muun kuvallisen materiaalin keräämisen ohella. Yleisin työstönaiheena ollut palsta oli viikottain ilmestyvä "Viikon tyyli". Harjoittelun loppuajasta pääsin osallistumaan mm. jouluaiheiseen "viimehetken joululahjavinkit -palstan muotituotteiden keruuseen, sekä lehden sisustusosiota tukevaan muotituotekuvien hankintaan, kuvaamiseen ja etsintään.

Palstatuotteiden yhteensovittamisen luonnostelu

Viikon tyyli 42/2013


Viikon tyyli 43/2013


Viikon tyyli 44/2013


Viikon tyyli 47/2013


Toisena ja melkeinpä edellisen toimen kanssa tasa-arvossa toimiva työni oli muotikuvauksissa avustaminen. Kuvauksiin sisältyy itse kuvausten lisäksi niin ennakoivat toimet, kuten tuotteiden etsintä, hankinta ja päättäminen sekä tämän jälkeiset tuotteiden palautuskelpoisiksi saattamiset, pakkaamiset ja tuotetietojen kirjaamiset. Kuvauksia ennen siis tuotteet on hankittava jostain, ja tässä asiassa apua tarvitaan mm. tuotteiden haussa myymälöistä tai Pr-toimistoista tai vaihtoehtoisesti lähettien tuodessa tilatut tuotteet studiolle, puretaan ne esiin mallin stailausta helpottamaan.


Kuvaustuotteiden purku


Kuvauksien aikainen aputoimi on pääasiassa samanlainen riippumatta siitä, ovatko kuvaukset studiolla vai tienpäällä. Molemmissa tapauksissa mallia autetaan pukeutumaan, kuvattujen tuotteiden tiedot kirjataan ylös (tuotteen kuvaus omin sanoin, hinta ja brändi) ja tuotteet saatetaan palautuskuntoon. Vain ympäristön haastavuus vaihtelee edellisten kuvauspaikkavaihtoehtojen välillä. Ulko- tai tienpäällisissä kuvauksissa lisänä muuttuvan kuvaustaustan lisäksi kuvaustuotteiden käsittelyssä ilmenee lisäpakkaus, jossa studiolla päätetyt käyttötuotteet pakataan asukokonaisuuksittain mukaan kuvausmatkaa varten.


Kuvaukset tienpäällä


Kuvauksien jälkeen kaikki haetut ja/tai tilatut tuotteet pakataan takaisin kasseihin ja pusseihin, mistä ne saapuivatkin. Haastavuus ilmenee tuotteiden oikeaan myymälään tai pr-toimistoon saatossa - samoja brändejä kun saattaa esiintyä muutamissakin paikoissa, eikä joka ikistä tilattua tuotetta voi ulkoa muistaa, minkä brändin kassista sen sattui esiin nostamaan. Lähetyslistat pelastavat loppupeleissä useankin tilanteen, sillä niistä joka ikinen tuote tilauspaikkoineen on nähtävissä.

Niin muotipalstassa- kuin kuvauksissakin käytettyjen tuotteiden tuotetideot siis kirjataan ylös, mutta myös niiden tiedustelunumerot, ytimekkäät kuvatekstit ja aiheeseen johdattelevat tekstit on mahdollista "raakaversionomaisesti" harjoittelijan ulossaattaa. Painokelpoisen tekstin ulossaatto on myös erittäin pilkuntarkkaa sanavalikointia, jonka periaatteita en itse hahmottanut kun vasta toimittajien ja sihteerien usean vinkkipalaverinjälkeen.




Kun toimit toiminimen "harjoittelija" alaisena, on siinä tietty etuoikeus: pystyt näkemään yli "toimitusalojen" meneviä toimia. Itse pääsin mm. ruoka- ja sisustustoimittajan matkaan avustamaan heidän kuvauksiaan. Ruokakuvauksissa toimiapu kohistui kuvaustuotteiden purkuun ja pakkaukseen, mutta myös itse kuvauksiin. Mm. kaakaoreseptiin suunniteltu kuva kaipasi kuppia piteleviä käsiä, jolloin kuvaaja näki mahdollisuuden ylimääräisissä apukäsissäni ja näin sormeni pääsivät lehteen. Sisustuskuvauksissa samat toimet tuotteiden purusta pakkaukseen toistuivat, mutta eri mittakaavassa. Erikoisuutena pääsin syväkuvaamaan sisustuskuvia tukevia muotituotteia, jolloin tuoteasettelu oli täysin minun ja kuvaajan kontolla.




Näistä pääpiirteistä voit itse muodostaa mielipiteesi glamourista ja työn eksoottisuudesta. Itselleni harjoittelu oli yhtä unelman toteuttamisen askellusta, mutta uskoisin tämän(kin) ammatin olevan täysin persoonakohtainen.