tämäneräisen helsingin kesän tiedostaminen viimeisestä viikonlopusta edesauttoi intoa napata jälleen kamera käteen, pujottaa tennarit jalkaan ja pistämää töppöstä toisen eteen. halu rikastuttaa muutoin valitettavan harvalukuista kesä-13 albumi-ikuistuksiani iski, ja lauantain roihuvuori osoittautui aivan ihanaksi mallikohteeksi! samoilun mahdollisuuksia tuli siis toteutettua tälläerää etenemällä lähiöstä toiseen, minkä matkamuistokuvauksista seuraavat kolme ovat todellakin jakamisen arvoisia:
kaupunkikin tarjoaa halukkaille luontoa - helsinki on vain niin ihana
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
21. heinäkuuta 2013
15. syyskuuta 2012
habitare - mitämissähäh
ensimmäiset huonekalumessut - wooow! halliin astuessa ei juurikaan tiennyt mihin sitä silmänsä pistäisi, ympärillä oli niiin paljon kaikkea! pienoinen kamerani tuli siis kaivettua laukusta, eikä se sinne palannut ennen lähtöhetkeä. ja vain koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pistän mielenkiintoisimmista yrityksistä nappaamiani kuvia ilman sen suurempia selittelyjä. kauneus on katsojan silmissä. (pahoittelen; kaikkien yritysten nimiä en muista/tajunnut edes katsoa. mutta vanhan sanonnan mukaan ajatushan on tärkein)
| puuta, valokuvatapettia ja pehmeyttä - unelma |
| voiko olla tuijottamatta - en minä ainakaan. tila on vieläpä saman yrityksen tekele kuin ylempi ! |
| terveiset virosta |
| pallot toimii |
| pelkistettyvyys näytti taas kyntensä |
| stockholm design käytti suurtulosteita taustalla, tehden esillepanosta melkein identtisen. hauska oivallus! |
| onko tämä se valopää? |
| kaiken muun mielenkiintoisen lisäksi, huomaa broileri tv:ssä! |
| asia sanomaa - neron työtä |
| lonely friends - ensikosketus |
| valloitti sydämen |
| amandab:hen tulee joulu - karvaa ja kimallusta |
| maistaa voisin! ai.. ne olikin saippuaa |
| .. taikka pesuvermeet lahjaksi pakettiin |
| liukuväritapetti, ihana! |
| miten "räiskitty" kuosi voi olla niin valloittava? |
| toimii yksinkertaisessa ympäristössä |
| antiikin kreikkaa ja futurismia - oho! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)