Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyynyikkuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyynyikkuna. Näytä kaikki tekstit

13. huhtikuuta 2013

kohti mid season sale:a - ja sen yli!

VIIKKO 5
 
totuttua lyhyempää työviikkoa takana. pari päivää vieneet opinnäytetyöseminaari ja pitkäperjantai lyhensivät perinteisen arkirytmin kolmeksi työskentelypäiväksi, jotka nekin ovat olleet yllättävän lempeitä. erilaisten tapahtumien ja kausien toteutuksessa mennyt viikko ei ole ollut osallisena, mikä taas on mahdollistanut myymälän "unohtuneisiin nurkkiin" keskittymisen, ja niiden ulkomuodon uudistamisen. mm. tyynyhylly sai jälleen uutta kuositusta ja värien vaihdosta, mikä kirkastaa jälleen kangaspuolen ikkunaa ja jaksaa näin muistuttaa ohikulkijoita marikulman tauottomasta ajanhermoilla olemisesta ja tuoteuutuuksien hankinnasta. myös kauan harmaina hiirulaisina olleet vitriinit alakerran kassapisteen läheisyydessä saivat hiljaisemman viikon ansiosta eloa ja ideasisältöä itseensä, millä tarkoitan niiden käyttöönottoa lastenastioiden/-lelujen esittelyyn. samalla vitriini antaa lastenosaston sijaintiosviittaa näkyvämmin, sillä kyseinen osasto sijaitsee pääsisäänkäynnistä katsottaessa nurkan takana, minkä takia ilman ennenaikaista tietoa jäivät lastentuotteet monelta asiakkaalta tiedostamatta. siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla; kaiken mahdollisen esillepanotilan hyödylliseen käyttöön otto, sekä asiakasinformaation lisääminen!

hirvittävän kummoisia esillelaittomahdollisuuksia ei oma aivotukseni suostunut vitriinin täyttämiseen keksiä, mutta ideana oli siis pyhittää alimmaiset hyllyköt "myyntituotteille" ja antaa ylimmäisellä tasolla jonkinasteista yhdistelmäinspiaatiota asiakkaille
lisäksi hiljaiseloa edesauttoi tulevan viikon mid season sale, joka on aiempina vuosina tunnettu nimellä reputus. nimimuutos johtui sen aukeamattomuudesta asiakkaille, joten nyt jokaiselle englannin kieltä edes alkeiden verran osaavalle selkiää kyseessä olevan keskisesongin alesta, joka kestää viikon verran. tämä tapahtuma siis koittaa vasta seuraavalla viikolla, eikä suunnittelutasoa suurempaa myymälän aleilmeeseen laittoa (tai yleensäkkään muutakaan uudistusta) voinut ilmentää. suurta tohinaa siis loman jälkeen tiedossa.

tässä vielä pieni tyynyhyllyn freesaus näin pääsiäismyynnin loppukireiksi:

pirteä ryijy-kuosi nostettiin taivaisiin tuomaan itseään vahvasti näkyville. hieman pohjasakkaan joutui valitettavasti (vaikka vahvassa nostossa vielä hänkin) kompotti, mutta tuolit yhdessä tumman klassikkokuosin kanssa antavat ihanaa ilmettä ikkunan alalaitaan ja pitävät myymälän ulosantinäkymän kokonaisena.


VIIKKO 6

neljän päivän lorvailu tuli tarpeeseen, sillä aiemmin mainitsemani mid season sale odotti laittoaan heti viikon alkutuimaan, ja alkutunteina. kaikki neljästä näyteikkunasta, ykköspöytään ja yläkerran ideaseinään oli saatava ennen myymälän avausta sesonkikuntoon, joten kello seitsemän aamulla alkoi armoton edellisten ikkunoiden purku ja aletuotteiden sommittelu näiden tilalle. yhdessä työpaikkaohjaajani kanssa saimme vielä marikulman myyjäsomistajan avuksemme, joten työnsarka oli huomattavasti helpompi kantaa, vaikkakin homma tuntui olevan aluksi jopa kolmelle hartiaparille kiireellistä suorittaa. yhdessä tuumin aletuotteille tarkoitetut alueet tyhjenivät kuitenkin nopeasti, ja sesongin rakentaminen eteni tehokkaasti niin, että jokaiselle lutviutui oma esillelaittokohde, jolloin kaikki ikkunat saatiin samanaikaisesti esittelykuntoon. itseni aherruskohteeksi lipui yläkerran vaateikkuna, johon oli edellisellä viikolla päätetty neljä eri kuosillista tuotetta, jotka sain oman mielikuvani mukaan rytmittää ikkunaan, sekä hyllylle:

mid season sale -kangasripustus ohjaa heti asiakasta aletuotteiden luokse. ripustusvaiheessa joutui muutamaankin otteeseen hieraisemaan silmiään, sillä teksti tuntui aina vain jokaisen korjausliikkeen jälkeenkin vetävän vinoon, vaikka päinvastaisen puolen teksti oli selvästi suoraankulkeva. helpotuksen huokaus kuitenkin pääsi loppujen lopuksi: vika ei ollut näkö- tai hahmottamiskyvyssä vaan vahinko oli käynyt jo luultavimmin painovaiheessa. korjausliikkeenä oli onneksi mahdollista suorittaa 180 asteen käännös, eli "vähemmän asiakkaille näkyvälle" puolelle vinoon menevä teksti, ja suuremmassa ihailussa olevalle taas suoraan menevä

rytmityksen on toimittava kummalta puolelta vain katsottaessa - ja sehän toimi!
koska pääsiäinen on tältä vuodelta jo ohimennyttä aikaa, oli astiaosaston pääsiäismassapöytä tullut tiensä päähän ja saikin nyt väistyä uudenlaisen esillepanon tieltä. vaikkakaan siis varsinaisia ohjeita ei myymälöihin esillepanotuotteista tule, on kompotti-kuosi korkeammilla tahoilla tällä hetkellä vahvassa nostetoivomuksessa, joten päätimme taituroida kyseisestä kuosista harmonisen aamiaskattauksen. lisänä kattauksen jatkoksi tuli myös markkinallinen näkökulma, jolloin puolet pöydästä päätettiin nostaa massamaiseksi, jolloin asiakkailla on pienempi kynnys koskea astioihin, ja täten ostouskallus on suurempi. siis inspiraatiota ja ostomahdollisuutta samasta pöydästä, kuitenkin niin, että koko esillepano on yhtenäistä! tältä se näytti:

vaikka kyseessä on ns. esimerkkikattaus, eihän marimekkolla tarvitse tyytyä tavanomaiseen samaa sarjaa-samaa väriä-ja kaikille samanlaista -ajatteluun. pirteät väriyhdistelyt, eri astiamallien toveruus ja vaikkapa tuotteille uuden käyttökohteen keksiminen on sitä mahtavuutta, mitä ei vältämättä muille brändeille ole suotavaa. peppi pitkätossu meininkiä!

kattaus on helposti hyvin kovan tunnun antava, siispä pehmeyttä saatiin lisättyä keittiöliinojen asettelulla lautasten väliin. ja hei, tuohan se runsauttakin!

pöydän myyvä- ja kaupallinen osuus haluttiin ilmentää runsailla ja korkeillä muki- sekä alusastiapinoilla. näin saadaan näkyville jälleen tuotteiden yhdisteltävyys, mutta myös antaa asiakkaille uskallusta koskea tuotteisiin, sillä vaihtoehtoisesti parin hassun kupposen kohdalla harvemmin ainakaan itse rohkaistuu kyseessä olevia tuotteita hypistelemään. plussana mukikeko liukuu oikein saumattomasti pöydän alkupään kattaukseen, sillä näin syntyy kuvitelma kaiken astiaston olevan peräisin tästä rykelmästä, ennen heidän paikkaansa löytämistä kattauksessa. kokonaisuus on tärkein!

hieman parempaa havainnollistamista myynti- ja inspiraatiopään sulautumisesta toisiinsa.
 kesämainen kuosi, ahonlaita, teki tupsahduksensa myös samana päivänä astiaosastolle, ja somistajana tehtävä on ujuttaa se muiden lajitovereidensa joukkoon. haasteena oli saada kuosi näyttämään ei-niin-kesäiseltä, sillä huhtikuuta elellessä ei välttämättä ole ostoslistalla kohdassa "ajankohtainen" kuositus, josta helposti tulee mieleen kesämökki ja heinäpelto. siispä sekoitimme pääsiäisen juhannukseen, ja vielä varmuuden vuoksi tasapainoittamaan ripauksen mustaa, jolloin ahonlaita pääsi hieman keväthenkisemmässä esittelymuodossa näin näyttelykuntoon:


vaikkakin marimekon tapoihin ei kuulu käydä hirvittävästi edellä ajankohtaista aikaa (siis myymälämielessä), tarvitsi pieni yläkerran ideaseinä uutta ulkomuotoa, samoin kuin myös petivaateosaston vitriinikin. siispä päätimmekin hieman jo herätellä asiakkaita tulevista kevään juhlista, ja sommittelimme näihin pieniä lahjaideoita. vitriini pyhitettiin hääpareille:

selkeää, siistiä ja yhteensopivat parit. tasaraidan uusi väritys sujahti lahjaideana olemisen lisäksi myös aiemmin uudistaneeseeni petivaateosastoon - niin väreiltä kuin tunnelmaltaankin. lisäinfona toimivat tekstikyltit, joissa myös sanallisella tasolla annetaan lahja-ajatusta.
 ja ideaseinä valmistuville:
tuote-ehdotukset kausiohjeistuksesta, ja esittelytavat omasta päästä. ainoana toiveena olivat pakettitornit, joita oli jo muutamissa aiemmissa sesongeissa käytetty täydentämään idoiden antia. ja upeasti toimittivat asiansa tässäkin lahja-asioinnissa - pakettipäälysteet vain vaihdettiin uudempiin kankaisiin, missä on kyllä oma hommansa siinäkin.

pienet astiat meinasivat aivan itsekseen ollessaan hukkua seinän syövereihin, siispä muutamien tuotteiden alle keksittiin rusetoida muutama valmispaketti, joka korkeuden ja esillesaatavuden lisäksi jatkaa lahja-ajatusten antia asiakkaille!

paljon puhuttua rytmistystä tässäkin. huomaatko sinä?

vaikea kuvitella tulevan viikon olevan viimeinen, ei ajankulua pysty käsittämään. tässä hetkessä eläessä olo on kuin olisi vasta aloittanut marimekon työssäoppimisen, mutta siitten taaksepäin ajatellessa ja käydessä läpi tehtyjä töitään, huomaa oppimiskattauksen olevan suunnattoman laaja. vasta näin kuuden viikon  jälkeen uskaltaisin sanoa päässeeni hieman (mutta vain hieman) marimekon ajatusmaailmaan kiinni, niin monimuotoinen ja mahtava se on, ettei kovin paljoa nopeammin oma aivotus olisi pystynytkään kyseiselle taajuudelle vääntäytymään. haikein ja onnellisin mielin viimeiseen viikkoon suunnataan, ja tiedän senkin kuluvan huomaamattoman nopeasti: tiedossa kun on mid season sale:n purku, ja noin periaatteessa koko myymälän uusiksi mylläys. unohtamatta myyjä-somistaja koulutusta, jolloin pääsen vielä yhteen itseni tutkimattomaan helsingin myymälään tutustumaan. tukka putkella ja terävin mielin!

10. maaliskuuta 2013

joulusta pääsiäiseen

viikko neljällä sanalla: tyynyt, joulu, pääsiäinen ja astiat. jokainen jaoteltavissa joko samaan tai eri työtehtävään, mutta varmaa on se, ettei yksikään työtehtävä ole samanlainen. liikkuva visualisti ja vaihteleva neliömäärä ynnättynä uuteen työpisteeseen kuului myös toisen marimekko-työ-minäni viikkoon ja ihmettelyni tällaiseen muutosrikkaaseen hommaan ei ole laantuakseen. tämä ihmetys on kylläkin vain ja ainoastaan plussan puoleista ja kuvaavin sanarimpsu mielentilalleni tuleekin joskus kuulemastani lastenlaulusta: "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa".

tyynyhyllyt kaipasivat alkuviikosta uutta ilmettä ja ryhdyimmekin työpaikkaohjaajani kanssa työstämään tätä toimea nostossa olevien kuosien, väriyhdistelmien ja muuhun myymälään yhteen kuulumisen kanssa. ja kun melko yksinkertaisten ja helppojen yhdistelmien kanssa aiemmin työskennellyt ajatusmaailmani törmäsi näin mahdollisuusrikkaaseen askareeseen, meni tämän tytön sormi suuhun. oli armottoman vaikea päättää edes mistä sitä aloittaisi, kun toisaalta haluaisi käyttää kaikkea, toisaalta taas ei juuri mitään. onneksi työpaikkaohjaajani jaksoi suurinpiirtein kädestä pitäen opastaa hänen päätöksentekojen syyt; mitä hän katsoo, mihin yhdistää, mikä yhdistelmä viestittää mitäkin ja vieläpä antaa esimerkkiasettelua, joka toimisi tässä nimenomaisessa tapauksessa. jokainen oppi on todellakin koppi, eikä parane unohtaa yhtään ohjenuorta. täällä marimekolla työtapoja kun on lukuisia, eikä yksikään ole sinänsä väärä. on vain enemmän ja vähemmän tyyliin sopivia ratkaisuja, joista jokainen saattaa toimia jossain vaiheessa. hienoa avartamista! lopulta hyllyt näyttivät tältä:

esimerkki, minkä ohjaajani hyvin tietoisin ja varmoin siirroin sai alta aikayksikön aikaiseksi. jaoittelimme neljä nostokuosia sävyjen perusteella niin, että molemmat korostavat omilla hyllyillään kahta tiettyä kuosia. hyllymaailmojen oli tietysti sovittava toisiinsa, mutta myös muun myymälän värivaihteluihin.
jo pelkkä tyynyjen saaminen siistiksi saaminen meinasi kostautua suureksi haasteeksi, saati sitten suorien rivien ja kuosien herkullisesti esille saaminen. en olisi toimen alkuvaiheessa uskonut saavani edes tämänkään verran yhdisteltyä, mutta jossain vaiheessa pääkoppa vaan alkaa ymmärtämään syitä, mikä auttaa mitäkin tuomaan esille, tai toisinpäin. yritysten ja erehdysten kautta siis.
ehdin vielä samana päivänä pitää itselleni pienen loppukevennyksen, mihin kuului somisteena olleiden ystävänpäiväpakettien poisotto ja jonkin mielenkiintoisen inspiraationlähteen lisääminen kyseisille paikoille, ettei yleisvaikutelma jää pienemmissäkään myymälänkohdassa tyhjäksi. astioilla leikiteltyäni sai mm. yläkerran ideaseinä pienet asetelmamuutokset.

tähän mennessä ehkä mielenkiintoisin esillepanovinkki on: keksi sille tarina. tässä siis koululainen on tullut kotiin, heittänyt kouluvihkot eteiseen, hörpännyt viimeisillä voimillaan lasillisen nesteytystä ja kofeiinia, jotta saisi mahdollisimman pikaista piristystä kaikkensa antaneeseen päiväänsä. espresson voimilla hän on viimein jaksanut riisua mukana olleet käpsäkit päältään ja istuutunut rauhassa nauttimaan välipalaa. verensokerin tasoittumisen myötä, henkilö on autuaan raukean olon saatuaan päättänyt lähteä huuhtomaan päivän tomut niskastaan ja mennyt suihkun kautta lopettelemaan päivänsä ja lataamaan akkunsa seuraavia koettelemuksia varten. sama tarina tuottein: vihkot-astiat-huivi, laukku ja rahapussi-astiat-meikkipussi ja pyyhkeet. saitko kiinni?

ja pientä täydennystä myös yläpuolella esitelleeni hyllyn alle. koska tuoli jäi laukun ylösnostamiseni myötä tyhjäksi, virittelin paikalle muuhun hyllyasetelmaan sopivan "välipalatarjottimen".

seuraavina päivinä olikin vuodenajat hukassa. juuri kun luuli joulun olevan vielä kaukainen asia näin alkukevään kirkkaassa valossa ja pikkuhiljaa hipuvissa plus-asteissa, vaan tekikin se yllärin saapumalla työharjoitteluviikkooni toteutus- ja suunnitteluasteella. termi liikkuva visualisti osoitti taas olemassaolonsa ja pari päivää hurahtikin herttoniemessä sijaitsevassa marimekon tehtaanmyymälässä. kyseinen paikka toimii käsitykseni mukaan eräänlaisena marimekon sydämenä, missä kaikki ideoista suunnittelun kautta lopputuloksen toteutukseen asti tapahtuu. oli upeaa päästä pintaraapaisun verran koko marimekon visualistipoppoon kanssa työskentelemään, ja toiminamme olikin siis tulevan joulun suunnittelu, ja rakennus. valitettavasti kuvamateriaalia ei tästä mahtavasta projektista ollut mahdollista ottaa, sillä lehdistö on ainoa ensimmäinen, kuka nämä näkymät saa julkiseen näkyvyyteen paljastaa. mutta lyhyesti kerrottuna koko visualisti kuusikko jaettiin eri porukoihin, ketkä ideoivat ja rakensivat eri myymäläosastojen tulevan visuaalisen ilmeen, minkä jälkeen tuotokset kuvataan, esitellään ja pistetään paperiversiona jakoon marimekon myymälöille ympäri suomen (ja ulkomaiden) jouluajankohdan saavuttua. yhteisyössä toimi tietenkin muita luovia marimekon työntekijöitä, eli moniosaisuus kunniaan!

oman työssäoppimisajan tukikohta, marikulma, taasen odottaa lähestulkoon koko myymälän visuaalisen ilmeen freesimmäksi laittamista ensiviikon loppuun mennessä, joten tämä tohina oli paras aloittaa jo kuluneen viikon viimeisinä päivinä. kaiken toteutus alkaa aina suunnittelulla, ja näyteikkunat olivat ensimmäinen kohde johon päänrapsutuksia kului. "vahinkosattumien" myötä katunäkymään saatiinkin yllättävän ripeästi uutta ilmettä, joten aikaa jäi vielä pieneen tyynyhyllyn loppuviilaukseen. mielipiteet kun saavat aina uutta kanttia muutaman päivän maisemanvaihdon jälkeen, joten päätimme muuttaa muutamaa kuosia ja vähentää lepotuolin tyynymassaa, jolloin lopputulos olikin huomattavasti harmonisempi:

punainen unikko alkoi tuntumaan erittäin epäsopivalta muuhun massaan nähden, mutta keltainen versio samasta kuosista toimii sisartaan huomattavasti paremmin

aiemmin tyynykerrokset olivat muutamalla täytteellä korkeammat, mikä sai aikaan vaikutelman "se kaatuu päälle".  tästä johtuen päätös minimalistisemmasta esittelystä otettiin kokeiluun, ja näkymä onkin nyt levollisempi.






pääsiäinenkin tekee tuloaan, mutta marimekko on tyyliltään melko ajankohtainen, millä tarkoitan sitä, ettei kausituotteista tehdä kovin suurta haloota ennen kuin kausi on oikeasti hollilla. mutta koska hommaa on tiedossa täyspäiväsisesti jo ensikin viikoksi, päätimme tehdä tästä tulevasta noitien ja tipujen kaudesta massapöydän myymälän yläkertaan. tällainen massapöydän teko oli minulle aivan uusi juttu, joten ajatuksia ja toteutusmahdollisuuksia taas kaivattiin. päivä siinä vierähti kaikkine tyhjennyksestä, ja edellisten tuotteiden hyllyyn asettelusta itse pöydän järjestelyyn ja somistamiseen asti, mutta ajankulua ei ehdi näissä hommissa edes huomaamaan. pari yksityiskohtaa vielä jäi uupumaan, mutta tilanne korjataan varmasti ensiviikon aikana. tässä muutamia kuvia tämänhetkisestä aikaansaannosta:

mustavalkoinen ja klassikkokuosinen kangas pöydällä antaa armollisesti kaiken huomion esiteltäville pääsiäistuotteille.
korkeuseroja ja jatkuvuuksellisesti sopivuutta tuotehyllyjen kirjoon

hassuttelua kupeilla ja kintaistakin on mahdollista saada jotain kaunista
mahdollisesti yhteenkuuluvat tuotteet tuli automaattisesti sijoiteltua vierekkäin: munakupit tarvitsevat kananmunia ja kananmunat taas lämmittäjiä. eikö?

pöytätablettienkaan ei ole aina pakko olla vain käyttötarkoituksensa mukaan esitelty, vaan miksei tehdä niistä pöytäkoristeita, mitkä ovat huomattavasti huomiotaherättävämpää? taaempana annettu ideaa ja valmispakettia pääsiäisvierailuille vietäväksi.

ja tässä vielä ensimmäinen näkymä pöydästä, jonka asiakkaat yläkerran astiapuolelle tullessaan havannoivat.

viikko on siis sisältänyt runsaasti muutosta, niin fyysisesti kuin hengellisestikin, eikä valittamisen aihetta löydy. työpäivät ovat jo aiemminkin mainitsemani mukaan työntäyteisiä, eikä ensiviikollakaan ole tiedossa muutosta. mutta ei haittaa, tämä tyttö tykkää!