näin yleispätevän messuosastotarkastelun jälkeen tarvitaan tietenkin yksityiskohtaista tietoa asiakkaan tarpeista, haluista ja päämääristä. lista tarkentavista kysymyksistä poltteleekin jo takataskussa ensiviikkoa odottaen, jolloin asiakastapaaminen maanantaina starttaa ja samalla laitetaan täyspäinen suunnitteluvire käyntiin.
18. toukokuuta 2013
osasto hakusessa
ensiviikon messuosaston suunnittelua varten on tehtävä hieman tarkempaa tuttavuutta näin ensikertalaisen osastosuunittelijan kengissä. itse asiakkaasta tiedämme vain työpistenimikkeen "varsinais-suomen sijaishuoltoyksikkö", eikä termi tuonut itselle mieleen muuta kuin valkoseinäisen kolkon toimiston kera muutaman varttuneen naishenkilön työntekijänä. google pääsikin siis kulutukseen, ja vastaukset kysymyksiin "mitä, miksi, mistä ja kuinka" saivat hieman enempi tyydytystä niin asiakkaan toimien ymmärtämisen puolesta, kuin myös messuosaston rakentamisen mahdollisuuksien ja tarpeiden tiedostamisessa. pelkkä ymmärrys ei kuitenkaan riitä, vaan näin luovalla alallahan tärkein on inspiraatio - siis kaikessa. pinterest osoittautuikin jälleen mitä mainioimmaksi toveriksi kuvankeruussa ja näin kaikki virtuaalimeren kuvainspikset pääsivät turvalliesti omaan kansioonsa odottamaan ensiviikon todellista tarkastelusyynäystä. tässä hieman kokoamiani messuosastoajatuksia thinglink:in muodossa:

näin yleispätevän messuosastotarkastelun jälkeen tarvitaan tietenkin yksityiskohtaista tietoa asiakkaan tarpeista, haluista ja päämääristä. lista tarkentavista kysymyksistä poltteleekin jo takataskussa ensiviikkoa odottaen, jolloin asiakastapaaminen maanantaina starttaa ja samalla laitetaan täyspäinen suunnitteluvire käyntiin.
näin yleispätevän messuosastotarkastelun jälkeen tarvitaan tietenkin yksityiskohtaista tietoa asiakkaan tarpeista, haluista ja päämääristä. lista tarkentavista kysymyksistä poltteleekin jo takataskussa ensiviikkoa odottaen, jolloin asiakastapaaminen maanantaina starttaa ja samalla laitetaan täyspäinen suunnitteluvire käyntiin.
17. toukokuuta 2013
jussin kekkerit
jussi the mään pitää viiden hengen juhannuskekkerit omassa kallion yksiössään. hän haluaa kovasti tuoda kaupungin kasvateille ripauksen mökkimeininkiä juhlanviettoon, mutta liika koreilu ei tule kuuloonkaan - budjetti kun menee tukirahojen rajapuitteiden mukaisesti, eli lantteja ei liiemmin liukene. siltikään tietystä mukavuudesta ei tingitä: miehen rakastamaa olutta on oltava! kutsuttuun kaveriporukkaan kuuluu siis kaksi miehen lapsuudenkaveria, sekä kaksi muutamaan otteeseen alakerran pubissa tutuksi tullutta daamia. naisvieraat asettavat vielä hieman lisähaastetta illalle, jotta jokaisen tyytyväisyys on taattu: miehet eivät juuri hienostelua kaipaa, mutta estrogeeni vaatii jotain kaunista - ja naisiahan on miellytettävä. varsinkin jussin, sillä noin 37 -vuotiaana sinkkumiehenä ei.. noh, ei se ainakaan siitä enää parane.
tällaisen pienen omakeksimän tarinan pohjalle perustuivat tämänkertaiset kuvausjärjestelyt, ja aiheena toimi kattaus. se on aina hienoa huomata, kuinka ryhmässä toimiessa jokaisen tekemä työ yhdistyy toisten ryhmäläisten toimien kanssa, muodostaen näin kokonaisuuden! siis prosessi + prosessi + prosessi... = valmis työ, upeeta! esimerkiksi ryhmämme kohdalla jouduttiin kuvausjärjestelyjen alkutoimia työstämään hyvin lomittain, ja yksilötyönomaisesti - muiden tehtäväaikataulujen tupatessa päälle on vaan suunniteltava työskentelyetenemisensä jollainlailla ruotuun - niin ettei mitään hoideta omahyväisesti muita ajattelematta, muttei mitään saa myöskään laiminlyödä. tasapainoittelua, tasapainoittelua. mutta itse kuvauspäivänä tiimin täydellinen ja täytenäinen panostus oli vain ja ainoastaan kuvauksissa - rekvisiittaa tuotiin omasta takaa edellisviikon tavaratuumailun mukaisesti, nettiä oli kulutettu kattausinspiraatioita haaliessa sekä toimeen tarttuminen aloitettiin heti mahdollisuuden tullessa.
kuvauskunnia on kyllä täysin annettava ryhmäläiselleneni nanitalle: sillä tytöllä pysyy kyllä kamera kädessä ja seuraavat otokset ovat hänen suljinsormensa ansiota - mutta muokatuin versioin:
tämänkertaiset kuvausjärjestelyt olivat huomattavasti lyhyempikestoiset, ja pienemmässä kokonaismittakaavassa toteutetut kuin jouluaedeltäneet, mutta tämä lyhyempi prosessikin oli erittäinkin palkitseva: aikaisemmin haalitut niksit mukana, ei perusasioita tarvinnut niin kantapäänkautta enää opetella, vaan keskittyminen oli mahdollista kohdistaa kaikkeen pieneen, mutta tärkeään : taustat, astioiden kulmat, tarvittava tiivistys.. voi pojat, kyllä meistä vielä hyviä tulee!
tällaisen pienen omakeksimän tarinan pohjalle perustuivat tämänkertaiset kuvausjärjestelyt, ja aiheena toimi kattaus. se on aina hienoa huomata, kuinka ryhmässä toimiessa jokaisen tekemä työ yhdistyy toisten ryhmäläisten toimien kanssa, muodostaen näin kokonaisuuden! siis prosessi + prosessi + prosessi... = valmis työ, upeeta! esimerkiksi ryhmämme kohdalla jouduttiin kuvausjärjestelyjen alkutoimia työstämään hyvin lomittain, ja yksilötyönomaisesti - muiden tehtäväaikataulujen tupatessa päälle on vaan suunniteltava työskentelyetenemisensä jollainlailla ruotuun - niin ettei mitään hoideta omahyväisesti muita ajattelematta, muttei mitään saa myöskään laiminlyödä. tasapainoittelua, tasapainoittelua. mutta itse kuvauspäivänä tiimin täydellinen ja täytenäinen panostus oli vain ja ainoastaan kuvauksissa - rekvisiittaa tuotiin omasta takaa edellisviikon tavaratuumailun mukaisesti, nettiä oli kulutettu kattausinspiraatioita haaliessa sekä toimeen tarttuminen aloitettiin heti mahdollisuuden tullessa.
kuvauskunnia on kyllä täysin annettava ryhmäläiselleneni nanitalle: sillä tytöllä pysyy kyllä kamera kädessä ja seuraavat otokset ovat hänen suljinsormensa ansiota - mutta muokatuin versioin:
![]() |
| .. tai ehkä jussi viettikin juhannuksensa yksin? |
virrat vei
virrat, ylöjärvi, kiltakoulut, keikkailu.. substantiivipaljous sisältää selkeän pointin: matkalle lähdettiin, ja retken päämääränä toimi ylöjärvi/virrat. matkaevääksi, sekä tulevan ennakointia varten saimme aiheeksi keikkailun mistä tulisimme omat tietämyksemme jollakin tavalla jakamaan jonkinlaisille ryhmille, jotka jollain logiikalla kiertävät jonkinnäköisiä etappeja, jotka kestävät jonkunpituisen ajan. epäselvää - tiedän, mutta juurikin tämänsuuntaisin informaatioin kolmenhengen visujen virrat-poppoomme toimeen tarttui.
ilman tietoa käytössä olevamme tilan suuruudesta, ulkomuodosta tai edes käyttömahdollisuuksista, oli lempeästi ilmaistuna hieman haparoivaa rakentaa edes ajatuksellisesti minkäänlaista pohjaa esiteltävän asian kerronnalle. lisähaasteena ilmeni vielä aiheen keikkailu ymmärtämättömyys, siis noin opetusrakenteellisessa mielessä. ajatuskarttoja piirrettiin, aiheen mielikuvasanoja rustailtiin ja esittelyloossimme ulkomuotoa spekuloitiin käsihahmotelmin kolmissatuumin, minkä tuloksena (melkein vatsahaavan lisäksi) hieman epävarma plan A syntyi: koska keikkailulla tarkoitetaan meidän omalaatuista ja vielä maailmalla melko uniikkiakin tapaa opiskella, jaoimme tähänastiset havannointimme oppimiserikoisuuksistamme karkeasti kolmeen osaan: oppimisympäristö, bloggaaminen ja työssäoppimisskaalan monijakoisuus/-mahdollisuusrikkaus. jokaisesta aiheesta koottiin suurtulosteet alá kuvat + lyhyt teksti-informaatio. tällainen esittelytapa tuntui kaikista varmimmalta näin tilamysteeri -tapauksessa oleillessa, sillä paperinhan saa melkein mihin vain ja millä vain esiin asetettua. vahinkoplussana samalla saimme salakavalasti esiin myös graafista osaamistamme tulosteiden "meidän näköiseksi" taiteilulla. lisäksi haalimme usean kainalollisen verran tilpehöörinäyttöä siitä, miltä meidän opiskelutilamme oikein näyttävät, tuntuvat ja vaikuttavat - siis kaikkea mahdollista vilteistä ja tuoleista aina kettuun asti heitettiin takapenkille tulosteiden tueksi ja matka kohti ylojärveä saattoi alkaa 2.5. klo 7.00 (voi kyllä, tuohon aikaan ja suoraan vapunvieton jälkeen - hullujen hommaa!)
paikanpäällä selkeni "toimipisteemme" mahdollisuudet, ja onnekkaasti kaikki suurpiirteiset suunnitelmamme siitä, miten tuomme keikkailun ilmi, oli toteutettavissa, sekä loossi sisustettavissa pienelkeisesti luokkahuoneemme henkisesti. ainoa yllätys, mihin emme juurikaan olleet osanneet varautua, oli muutaman minuutin mittainen sanallinen tiivistäminen opiskeluidemme erikoisuuksista jokaiselle kiertävälle ryhmälle - tai itse ainakin olin mielikuvissani valmistautunut vain kysymyksien kautta tapahtuvaan informointiin, en päästä puhumiseen. mutta yllätyksestä selvittiin (kunnialla tietenkin) mistä mahdollisesti onkin kiittäminen juurikin ahertamiamme suurtulosteita - niiden avulla kun kaikki tarvittava tieto oli kokoajan silmiemme edessä "luntattavana". visuaalisuudesta siis todella on oikeaakin hyötyä! kiertävien ryhmien avartamisen jälkeen osallistuimme vielä opettajakeskeiseen ryhmäkeskusteluun, missä meidän opiskelijoiden mielipiteet erinäisistä aiheista olivat kullanarvoisia - tai ainakin tällaisen jälkituntuman kohtaaminen itseeni jätti.
Hyvin mielin sekä jälleen kokemuksen verran viisaampana jäi virtojen reissu taakse, mistä onkin jälkikaikuna kuulunut vain positiivista palautetta panostuksestamme. kiitos - ilo on aina meidän puolellamme!

16. toukokuuta 2013
mistä on marie antoinette tehty
silmät tapittaa tiukasti ruudun taka-alan näkymiä, 15 tuuman näytössä rullaa historiallinen leffa, eikä tarkoituksena ole saavuttaa nukkumattia seuraavan kahden tunnin sisällä. mitä siis tapahtuu? - tyylitunnistusta tietenkin! tarkoituksena on siis katsastaa muutama hassu 1700-1800-1900-luvulle sijoittuva elokuva, ja saada niistä juurikin sitä oikeaa että inspiroivaa huomiota omaan aivorekisteriin, miltä jokin kyseinen tyylikausi mahdollisimman laaja-alaisesti näytti, tuntui tai vaikka kuvitteellisesti maistui. ja voi, kyllä tämä tapa vetää "tavallista" historian kirjaopiskelua ihan 6-0, not bääd. ainoa ongelma syntyi pienistä ajatusten herpaantumisista - juoni kun kokeili viettelijän voimiaan useaan otteeseen, mutta itsehillintää harjoiteltakoon! nyt katsotaan vain rakennetekijöitä - mikä tekee tästä leffasta juuri tämän leffan näköisen.
ensimmäiseen syynäykseen pääsi marie antoinette. elokuva sijoittuu 1770-luvun ranskaan, ja ranskassa hyvinkin kuninkaaliseen tyyliin. rokokoo vallitsee upeasti jokaista sekuntia filmillä - siis kaikessa pastellikaarierotiikkakoristeposliinisuudessaan aivan mielettömän upeat lavastukset! koska kuva kertoo vielä tänä päivänäkin enemmän kuin tuhat sanaa, on ehkä helpoin analysoida havaintojani tyylipiirteistä screenshottien avulla.

| ornamenttitaide kukoisti, ja sitä lisäiltiin kaikkeen mahdolliseen. mm. kasvien pintakuviota matkittiin luomusten aikaansaamiseksi. muita aiheita olivat kivi tai simpukka. |
![]() |
| vastapainona kaikelle barokin järjestelmälle ja symmetrisyydelle, rokokoo todellakin osasi kursastella epärealistisuuden havittelullaan, sekä symmetrian karttamisellaan. |
14. toukokuuta 2013
turgusen linnas
eilisen menneiden tyylien teoria-multi-teksti-pläjäyksen haalinnan ja sisäistämisen vastapainoksi oli vähintäänkin virkistävää saada ihan konkreettista nenän edessä seisovaa näyttöä kaikelle sille edellisessä postauksessa esittelemääni tyylipaljoudelle. ja kaikki tämä havainnollistus oli mahdollista nähdä - tattadadaa - turun linnassa!
täytyy myöntää, olen aina ollut - ja luultavimmin tulen aina olemaan, erittäinkin surkea kaikessa mihin liittyy historia, tai vuosiluvut. pahimpia ovat ne, missä nämä kaksi asiaa yhdistyvät.
linnareissulla tuli raapustettua muutamia mieleen eniten kolahtavia tyylihuoneita, ja kuvasutaisuun yritinkin taltioida oman käden kautta tietyn huoneen esittelyaiheena olevan tyylikauden tyypillisimpiä tunnusmerkkejä niin huonekaluissa, seinissä kuin lattioissakin - siis lyhyesti ja yksinkertaisesti sanottuna sisustuksessa. valitettavasti oma tura-aivotus ei yksikertaisesti pysty millään varmaksi vakuuttamaan taltioitujen huonehahmotelmien tyylinimiä (vaikka ymmärtämisen yritys onkin kova), mutta sen verta tajuntaa on päähän virrannut, että selkeää eroa on niin huoneiden sävyissä, ryhmittelyissä kuin muodoissakin selkeästi havaittavissa vuosikymmenten edetessä!
lisänä _minä vs historia_ eräkamppailua siivitti tyylikausien sanakuvailu. omien muistiinpanojeni ja tietojenkaivelun seurauksena syntynyt pieni blogi-tietokirjastoni pääsikin puolen tunnin syväsyynäykseen yrittäessäni haalia kausiotsikoita kymmenen rivin sanalistoilleni, mitkä olin muutamissa tyylihuoneissa laatinut niitä toljotellessa. samat kuvailut kun tuntuvat sopivan muutamiinkin tyyleihin, mutta jokaiseen samankaltaisuuteen liittyy kuitenkin jokin painotusero - huh, hankalaa. seuraavat kuvailulistat eivät todellakaan ole vuorenvarmasti oikean ajankohdan otsikon alla, mutta suurpiirteisyys taitaa tässä asiassa olla luonteelleni se mukavin vaihtoehto.
renessanssi?
"talonpoikaismainen, kivipainotteinen, tummapuinen, käsityö, rautasomisteinen, yksinkertainen, haarajalkainen, tiili, koruton, kaarevaistuiminen"
barokki?
"raskas sametti, jykevä rakenne, kultaus, enkelikoukerot, tummat muotokuvat, mahtavuus, synkkä ilme, musta puu, näyttävyys, tumma kuviotapetti (harmaa pohja)"
empire?
"vaaleaseinäinen, kuvioboordi, tumma puu, raskasrakenteinen, yksityiskohtainen, suuret taulut, ryijy, kohokuviointi (puu), vaalea lautalattia, kaksivärisyys (seinä)"
rokokoo?
vihreäseinäinen, luonnollinen vaaleus, kaarevat muodot, kultakehykset, vaalea puu, keltamaalaus, luonnonläheisyys, kalusteverhoilu (kukallinen), uuninurkka, semiporvarimainen"
pikkuhiljaa, ja uuden opin sisäistämisen jälkeen löytyy varmasti jostain mieleni "ahaa"-elämysten sopukoista tilaa myös historialliselle tyylitietämykselle, mutta vielä tässä preesenssissä oleillessa liikutaan hyvinkin epämukavuusalueella. lemmenroihahtamista hapuillen kohti tulevaa - historian kun on kuuleman mukaan tapana toistaa itseään, siispä se löytyy varsin luottavaisin mielin myös vielä elämistä odottavasta elämästäkin

13. toukokuuta 2013
tyyliä taaempaa
pientä tiedonkeruuta muutamista menneiden aikakausien tyyleistä, suomalaisesta, tai no yleensäkin pohjoismaisesta, sisustuskulmasta tarkasteltuna:
RENESSANSSI
renessanssi itsessään tarkoittaa uudelleensyntymistä (antiikin elvyttämistä), ja laajassa mielessä voidaan ajatella sen koskettavan keskiajalta siirtymistä uuteen aikaan murrosmaisesti taide-, kulttuuri-, ja aatelishistoriallisella saralla. Tyylikausi alkoi italiassa n. 1400 -luvulla, mutta saapui eurooppaan vasta 1500-luvun liepeillä, mikä tarkoittaa myös suomen-ruotsiin rantautumista näinä main. ehkä merkittävin renessanssin havainnollistamismahdollisuus suomessa on turun linna, mistä voikin poimia mm. seuraavat sisustukselliset tuntomerkit kyseiseltä ajalta:
BAROKKI
barokki on renessanssin ja manierismin pohjalta syntynyt (jälleen italia-lähtöinen) jakso, joka alkoi n. 1600-luvulla. Kaikessa barokin suunnittelussa tärkeintä oli aina keskus. esim. ihanteellisin huonejärjestys syntyi rakennuksen keskellä sijaitsevasta keskuksesta (esim. salista), jonka ympärille muut huoneet ryhmittyivät symmetrisesti.
tyylillisesti barokkia kuvaa parhaiten mahtipontisuus, paisuttelevuus, seremoniallisuus, sotaisuus, rehevyys, räikeys ja epäklassisuus, mikä eroaa harmonisesta ja viielästä renessanssista täysin. ennen kaikkea barokki oli hyvin teatraalinen ja illusionistinen tyyli, joka ei piitannut aitoudesta ja alkuperäisyydestä.
Sisustuksessa kulta ja hopea olivat suuressa suosiossa, ja tyypillinen koristeaihe olikin värelista. Huonekalujen järjestys oli tiukkaa, eikä niiden paikkoja siirretty. tilan äärettömyyden illuusion luontiin käytettiin valoa heijastavaa messinkiä, joka vastasikin täysin barokin ihanteita. samaa efektiä pystyttiin jatkamaan tai luomaan peileillä. huonekaluista seuraavia esimerkkejä:
ROKOKOO
luonnoläheinen ja eksoottinen rokokoo alkoi ranskassa 1700-luvun alkupuolella, mutta kyseinen suuntatuuli meni jokseenkin kevyesti suomessa ohitse. suomalaisessa arkkitehtuurissa rokokoo havaitaan klassisen yksinkertaisina ja järeän asiallisina, joissa kauneuspilkkuina toimivat vain rustiikka-aiheiset ja kaarevat ovi- ja ikkuna-aukot.
KUSTAVILAISUUS
kustavilaisuus kehittyi ruotsissa (minkä voi jo nimestäkin päätellä) 1700-luvun loppupuolella. tyyliltään tämä ajanjakso oli hallittu ja hienostunut, sekä selkeä ja harmoninen. Julkisivut muuttuivat vielä aiempaakin pelkistetyimmäksi, ja niiden ainoina koristeina toimivatkin kerros- ja kattolistat, risaliitit ja päätykolmiot. pohjaratkaisuissa taas alettiin suosia karoliinista pohjakaavaa, jossa rakennuksen sisään astutaan keskeltä eteiseen, mikä taas etenee jonkinasteiseen suureen saliin.
kulmat ja tasaiset pinnat nousivat kustavilaisuudessa kunniaan, jolloinka myös rakenteellisuus pääsi jälleen kaikessa (niin pienen kuin suurenkin asian) muotoilussa oikeuksiinsa. keveyden- ja vaaleudentunnun luominen oli tärkeää ja edellisissä ajanjaksoissa käytetyt sävyt muuttuivat vieläkin vaaleammiksi. käytännöllisyys ja tasapainoisuus olivat avainsanoja kustaavilaisessa tyylissä.
EMPIRE
empiretyyli pääsi suomenmantereelle 1800-luvun alussa, ja on lähtöisin ranskasta napoleonin vallan alta. empiressä korostui selkeä pyrkimys kohti juhlallista vaikutelmaa, mitä tuotiinkin arkkitehtuurissa esiin suoraviivaisuudella, jäykkyydellä ja kylmänkovilla väriasteikoilla. sisustuksellisesti empire tarkoitti värien voimistumista ja niiden käytöllistä rohkaistumista. jokainen rakennuksessa sijaitseva huone oli mahdollista maalata erivärisiksi, tai hillitymmässä versiossa yhdenvärisen seinän mielenkiinnoistamiseksi oli seinän ylälaitaan suotavaa maalata edes värikäs boordi. Huonekaluissa muoti-ilmiönä vallitsi kiillotettu mahonki, jossa mielellään esiintyi myös kultakoristeita.
BIEDERMEIER
beidermeier on empireä seurannut suuntaus, joka vaikutti 1815-vuodesta aina 1800-luvun puoliväliin asti ja tätä on pidetty uusklassismin viimeisenä edustajana. keskeisinä tyylin pyrkimyksinä olivat mukavuus, viihtyvyys ja käytännöllisyys, jotka tunnustautuivat pääsääntöisesti kalusteiden kuin koristeidenkin tyylinä, mutta myös rakennus- ja maalaustaiteessa. beidermeierille sopivin kuvailusana on porvarillisuus, sillä siinä näkyi muotokielen symmetria, yksinkertaisuus, muotojen ja linjojen selkeys, sekä materiaalinen luonnollinen kauneus. ajanjakson arkkitehtuuriin kuului lähinnä vain teollisuus, siis monumentaalitehtuuria ei juurikaan esiintynyt.
beidermeier-kaudella luotiin moderni sisustusajattelu, jonka mukaan erillisin huonein tai huonekaluryhmittelyin luotiin eri toiminnoille omat tilat. leimallista oli myös kalusteiden sijoittelu seinänvierustan sijaan käyttötarkoituksensa mukaisesti omiksi ryhmikseen. myös tietyn hallitun epäjärjestyksen luominen oli tyypillistä sisustusta tuumaillessa.
kokonaisuudessaan sisustuksen värimaailma tummui, mikä näkyi mm. seinien tapetoinnissa käytettyjen kuviollisten paperitapettien sävyissä: harmaalle pohjalle kuviot sapluunan avulla maalatutu kuviot olivat joko harmaita, keltaisia, vihreitä, pronssinruskeita tai ultramariinin sinisiä.
Suomessa beidermeier näkyi lähinnä esineellisessä muodossa, ja siinäkin hyvin yksinkertaistetussa muodossa. kalliiden puiden sijaan materiaaneina suosittiin kotimaista mm. koivua ja suurien pintojen koristeellisuus keskitettiin pääasiassa astioihin ja koriste-esineisiin.
KERTAUSTYYLIT
kertaustyylejä harrastettiin 1800-luvulla ympäri eurooppaa, ja näistä suosituimpia olivat uusgotiikka, -renessanssi, -barokki ja -rokokoo. vanhojen tyylien henkiinherättämisellä uskottiin voivan saavuttaa jotain menneisyyden hengestä, sekä toivottiin pystymään luomaan oma arkkitehtuurisuuntaus romantiikalle. yksikään edellämainituista kertaustyyleistä ei muodostanut minkäänlaista valtasuuntausta, vaan ne esiintyivät rinnakkain.
uusrenessanssi
tyypillisiä piirteitä: rakennusten rakennusosa oli tummempaa kuin seinäpinta, sisustuksen värit tummenivat ja tapettikuvioiden koko pieneni. ajalle tyypillisiä olivat ruokasalit, joiden kalustoon kuuluivat valtavat kaksiosaiset astiakaapit, runsaat profiloinnit ja sorvatut, uurteiset pylväät, jatkettavat ja muhkeat ruokapöydät ja barokkimaiset korkeanojaiset tuolit. uusrenessanssin suosikkikaluste oli paneelidivaani, jota usein reunusti koriste-esineille tarkoitettu hylly. kalustemateriaaleina suosittiin tammea, ja puuosat olivat lähes aina käsitelty keski- tai tummanruskeiksi, joskus jopa mustiksi.
uusbarokki
uusbarokin ominaispiirteitä olivat mm. symmetria, tilojen hierarkia (toiset tilat olivat toisia tiloja arvokkaampia), arkkitehtuurinen pikkutarkkuus ja rakenteiden monumentaalisuus. uusbarokkikin suosi ruokasalin kalustoja, joihin ruokapöydän ja pikkutuolien lisäksi kuuluivat alkuperäistä tuntuvasti pienemmät astiakaapit, sekä matalammat senkit. uutena lisänä aiempaan barokkiin tuli käsitys kaluste - barokin aikana tätä ei juurikaan tunnettu. myös sohvien ja nojatuolien jousitus, tai ylensäkkään koko kaluste sohva, oli aivan luksuslisäys aiemmin tunnettuun tyyliin. kalusteiden väriasteikko keveni, mikä tarkoitti keltaruskeiden sävyjen vallankumousta ja kiiltäväksi lakattujen pintojen poistumista.
uusrokokoo
uusrokokoo kehittyi ranskassa, ja oli ehkä käytännöllisin kertaustyyli sen sirouden, pienuuden ja mukavuuden vuoksi. suomessa kyseinen suuntaus esiintyi hillittynä muihin euroopan maihin verrattuna, mutta sen valtausalueina toimi vain sisustus. materiaaleina käytettiin tummaa puuta, pähkinää ja mahonkia. kalusteiden etujalat olivat sorvatut tai s-kirjaimen malliset, puuosissa oli veistoskoristeluja ja etujalkojen alla pyörät helpottamassa siirtelyä. tekstiilit olivat isokuvioisia kukkia, ja väreinä käytettiin voimakasta lilaa sekä vihreää. runsas verhoilu näkyi varmasti sisustuksessa, ja näkyvyyttä edesauttoivat käytetyt nyöripunokset, hapsut sekä tupsut.
kiitokset seuraaville lähteille kaiken ylläolevan pienen tietopläjäyksen keräämisen mahdollistamisesta:
suuri antiikkikirja - wenzel hagelstam
http://tyylihistoria.vuodatus.net/
http://www.rv-design.fi/55293877
https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/taidehistorian-aikajana/valistuksen-aika/uusklassismi/empire-tyyli
https://sites.google.com/site/sisustusala/tyylihistoria/biedermeier
http://www.seitsemashuone.fi/liskuvia/tyylihistoria.pdf
RENESSANSSI
renessanssi itsessään tarkoittaa uudelleensyntymistä (antiikin elvyttämistä), ja laajassa mielessä voidaan ajatella sen koskettavan keskiajalta siirtymistä uuteen aikaan murrosmaisesti taide-, kulttuuri-, ja aatelishistoriallisella saralla. Tyylikausi alkoi italiassa n. 1400 -luvulla, mutta saapui eurooppaan vasta 1500-luvun liepeillä, mikä tarkoittaa myös suomen-ruotsiin rantautumista näinä main. ehkä merkittävin renessanssin havainnollistamismahdollisuus suomessa on turun linna, mistä voikin poimia mm. seuraavat sisustukselliset tuntomerkit kyseiseltä ajalta:
![]() |
| Vastoin keskiajan asuinalueiden pikkurakennuksien yhteen tuppaamista, renessanssissa keskityttiin vain yhteen ja mahdollisimman näyttävään rakennukseen |
![]() |
| Koristeina keskityttiin käyttämään kantavia elementtejä: pylväitä, pilstereita ja palkistoja |
![]() |
| ovet ja ikkunat kruunattiin päätykolmioin. mahtavuuden lisäksi ihannointirepertuaariin kuuluivat selkeys ja harmonia. |
![]() |
| erityisesti juhla-aikaan huoneiden seinät, katot, penkit ja pöydät verhottiin värikkäin kudonnaisin - eli tapettein |
![]() |
| renessanssi toi uutuutena liikuteltavat tuolit, joiden muotoiluun (kuten kaiken muunkin ajanjaksoon kuuluvan muotoratkaisuihin) on vaikuttanut suosiossa ollut geometrisuus |
![]() |
| sisustusaiheiden koristeina inspiroiduttiin figuratiivisista asioista sekä mutkikkaista groteskeista. |
BAROKKI
barokki on renessanssin ja manierismin pohjalta syntynyt (jälleen italia-lähtöinen) jakso, joka alkoi n. 1600-luvulla. Kaikessa barokin suunnittelussa tärkeintä oli aina keskus. esim. ihanteellisin huonejärjestys syntyi rakennuksen keskellä sijaitsevasta keskuksesta (esim. salista), jonka ympärille muut huoneet ryhmittyivät symmetrisesti.
![]() |
| suomessa barokkilaisuuteen "keskus-ajatteluun" perustuva louhisaaren pohja |
![]() |
| barokkilaisuutta kuvastavaa mahtipontisuutta: kultaa, hopeaa ja kristallikruunuja |
![]() |
| barokkityylinen baldakiinivuode |
luonnoläheinen ja eksoottinen rokokoo alkoi ranskassa 1700-luvun alkupuolella, mutta kyseinen suuntatuuli meni jokseenkin kevyesti suomessa ohitse. suomalaisessa arkkitehtuurissa rokokoo havaitaan klassisen yksinkertaisina ja järeän asiallisina, joissa kauneuspilkkuina toimivat vain rustiikka-aiheiset ja kaarevat ovi- ja ikkuna-aukot.
![]() |
| lattiaan asti ulottuvat ranskalaiset ikkunat olivat ajan tyypillisimpiä keksintöjä |
![]() |
| rokokooesineiden viivat kaartuivat ja pinnat taipuivat. |
KUSTAVILAISUUS
kustavilaisuus kehittyi ruotsissa (minkä voi jo nimestäkin päätellä) 1700-luvun loppupuolella. tyyliltään tämä ajanjakso oli hallittu ja hienostunut, sekä selkeä ja harmoninen. Julkisivut muuttuivat vielä aiempaakin pelkistetyimmäksi, ja niiden ainoina koristeina toimivatkin kerros- ja kattolistat, risaliitit ja päätykolmiot. pohjaratkaisuissa taas alettiin suosia karoliinista pohjakaavaa, jossa rakennuksen sisään astutaan keskeltä eteiseen, mikä taas etenee jonkinasteiseen suureen saliin.
![]() |
| karoliinisessä rakennuksessa suuren salin molemmin puolin jaottuu kaksi huonetta, joita voivat olla esim. keittiö, ruokasali, seurusteluhuone ja makuuhuone |
![]() |
| musasaaren kirkko edustaa kustavilaista korutonta julkisivu-tyyliä |
kulmat ja tasaiset pinnat nousivat kustavilaisuudessa kunniaan, jolloinka myös rakenteellisuus pääsi jälleen kaikessa (niin pienen kuin suurenkin asian) muotoilussa oikeuksiinsa. keveyden- ja vaaleudentunnun luominen oli tärkeää ja edellisissä ajanjaksoissa käytetyt sävyt muuttuivat vieläkin vaaleammiksi. käytännöllisyys ja tasapainoisuus olivat avainsanoja kustaavilaisessa tyylissä.
![]() |
| kaikki sosiaalinen elämä keskittyi förmaakiin (seurusteluhuoneeseen), johon kuuluivat koristeelinen kaakeliuuni, kauniit seinämaalaukset sekä mukava seurusteluryhmä |
empiretyyli pääsi suomenmantereelle 1800-luvun alussa, ja on lähtöisin ranskasta napoleonin vallan alta. empiressä korostui selkeä pyrkimys kohti juhlallista vaikutelmaa, mitä tuotiinkin arkkitehtuurissa esiin suoraviivaisuudella, jäykkyydellä ja kylmänkovilla väriasteikoilla. sisustuksellisesti empire tarkoitti värien voimistumista ja niiden käytöllistä rohkaistumista. jokainen rakennuksessa sijaitseva huone oli mahdollista maalata erivärisiksi, tai hillitymmässä versiossa yhdenvärisen seinän mielenkiinnoistamiseksi oli seinän ylälaitaan suotavaa maalata edes värikäs boordi. Huonekaluissa muoti-ilmiönä vallitsi kiillotettu mahonki, jossa mielellään esiintyi myös kultakoristeita.
BIEDERMEIER
beidermeier on empireä seurannut suuntaus, joka vaikutti 1815-vuodesta aina 1800-luvun puoliväliin asti ja tätä on pidetty uusklassismin viimeisenä edustajana. keskeisinä tyylin pyrkimyksinä olivat mukavuus, viihtyvyys ja käytännöllisyys, jotka tunnustautuivat pääsääntöisesti kalusteiden kuin koristeidenkin tyylinä, mutta myös rakennus- ja maalaustaiteessa. beidermeierille sopivin kuvailusana on porvarillisuus, sillä siinä näkyi muotokielen symmetria, yksinkertaisuus, muotojen ja linjojen selkeys, sekä materiaalinen luonnollinen kauneus. ajanjakson arkkitehtuuriin kuului lähinnä vain teollisuus, siis monumentaalitehtuuria ei juurikaan esiintynyt.
![]() |
| huonekaluissa suosituimpia materiaaleja olivat pähkinäpuu, saarni ja mahonki. huonekalujen mukavuutta korostettiin verhoilulla, sekä tuolien selkänojien ja jalkojen kaarevuudella. |
![]() |
| suosituimpia huonekaluja olivat sohvat, pöydät ja tuolit, joista usein muodostettiin erilaisia huonekaluryhmiä |
beidermeier-kaudella luotiin moderni sisustusajattelu, jonka mukaan erillisin huonein tai huonekaluryhmittelyin luotiin eri toiminnoille omat tilat. leimallista oli myös kalusteiden sijoittelu seinänvierustan sijaan käyttötarkoituksensa mukaisesti omiksi ryhmikseen. myös tietyn hallitun epäjärjestyksen luominen oli tyypillistä sisustusta tuumaillessa.
![]() |
| sisustuksessa aseteltiin sinne tänne monenlaisia pikkuesineitä, ja tekstiilien (esim. matot, verhot ja pöytäliinat) runsas käyttö oli kyseisenajan muotitietoisten tiedossa |
Suomessa beidermeier näkyi lähinnä esineellisessä muodossa, ja siinäkin hyvin yksinkertaistetussa muodossa. kalliiden puiden sijaan materiaaneina suosittiin kotimaista mm. koivua ja suurien pintojen koristeellisuus keskitettiin pääasiassa astioihin ja koriste-esineisiin.
KERTAUSTYYLIT
kertaustyylejä harrastettiin 1800-luvulla ympäri eurooppaa, ja näistä suosituimpia olivat uusgotiikka, -renessanssi, -barokki ja -rokokoo. vanhojen tyylien henkiinherättämisellä uskottiin voivan saavuttaa jotain menneisyyden hengestä, sekä toivottiin pystymään luomaan oma arkkitehtuurisuuntaus romantiikalle. yksikään edellämainituista kertaustyyleistä ei muodostanut minkäänlaista valtasuuntausta, vaan ne esiintyivät rinnakkain.
uusrenessanssi
tyypillisiä piirteitä: rakennusten rakennusosa oli tummempaa kuin seinäpinta, sisustuksen värit tummenivat ja tapettikuvioiden koko pieneni. ajalle tyypillisiä olivat ruokasalit, joiden kalustoon kuuluivat valtavat kaksiosaiset astiakaapit, runsaat profiloinnit ja sorvatut, uurteiset pylväät, jatkettavat ja muhkeat ruokapöydät ja barokkimaiset korkeanojaiset tuolit. uusrenessanssin suosikkikaluste oli paneelidivaani, jota usein reunusti koriste-esineille tarkoitettu hylly. kalustemateriaaleina suosittiin tammea, ja puuosat olivat lähes aina käsitelty keski- tai tummanruskeiksi, joskus jopa mustiksi.
![]() |
| käsitelty puu, ja tuolien pallomaiset päät ilmentyvät vielä tänäpäivänäkin löytyvissä kalusteissa |
uusbarokki
uusbarokin ominaispiirteitä olivat mm. symmetria, tilojen hierarkia (toiset tilat olivat toisia tiloja arvokkaampia), arkkitehtuurinen pikkutarkkuus ja rakenteiden monumentaalisuus. uusbarokkikin suosi ruokasalin kalustoja, joihin ruokapöydän ja pikkutuolien lisäksi kuuluivat alkuperäistä tuntuvasti pienemmät astiakaapit, sekä matalammat senkit. uutena lisänä aiempaan barokkiin tuli käsitys kaluste - barokin aikana tätä ei juurikaan tunnettu. myös sohvien ja nojatuolien jousitus, tai ylensäkkään koko kaluste sohva, oli aivan luksuslisäys aiemmin tunnettuun tyyliin. kalusteiden väriasteikko keveni, mikä tarkoitti keltaruskeiden sävyjen vallankumousta ja kiiltäväksi lakattujen pintojen poistumista.
![]() |
| keltaruskeutta ja mattapintaa. plussana vielä tuolin rungon keveys! |
uusrokokoo
uusrokokoo kehittyi ranskassa, ja oli ehkä käytännöllisin kertaustyyli sen sirouden, pienuuden ja mukavuuden vuoksi. suomessa kyseinen suuntaus esiintyi hillittynä muihin euroopan maihin verrattuna, mutta sen valtausalueina toimi vain sisustus. materiaaleina käytettiin tummaa puuta, pähkinää ja mahonkia. kalusteiden etujalat olivat sorvatut tai s-kirjaimen malliset, puuosissa oli veistoskoristeluja ja etujalkojen alla pyörät helpottamassa siirtelyä. tekstiilit olivat isokuvioisia kukkia, ja väreinä käytettiin voimakasta lilaa sekä vihreää. runsas verhoilu näkyi varmasti sisustuksessa, ja näkyvyyttä edesauttoivat käytetyt nyöripunokset, hapsut sekä tupsut.
kiitokset seuraaville lähteille kaiken ylläolevan pienen tietopläjäyksen keräämisen mahdollistamisesta:
suuri antiikkikirja - wenzel hagelstam
http://tyylihistoria.vuodatus.net/
http://www.rv-design.fi/55293877
https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/taidehistorian-aikajana/valistuksen-aika/uusklassismi/empire-tyyli
https://sites.google.com/site/sisustusala/tyylihistoria/biedermeier
http://www.seitsemashuone.fi/liskuvia/tyylihistoria.pdf
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)