6. marraskuuta 2012

visuaalinen vesisade

vesisade, kylmä tuuli ja näyteikkunat. helsinkiin kävi siis perjantaina näissä tunnelmissa matkamme, eikä meinannut usko riittää alkutaivalta pidemmälle ihan noin sään takia. koko matkakatraamme jaettiin muutaman ihmishengen ryhmiin, joilla jokaisella oli oma pieni liiketutkiskelu -reviirinsä. tarkoituksena oli imeä kyseisiltä alueilta mahdollisimman paljon vinkkejä, mahdollisuuksia, vaihtoehtoja ja ratkaisuja niin esillepanojen, näyteikkunoiden kuin myymäläsomistuksienkin osalta. jostain tuli taas se suomalainen sisu kaivettua, kun tuli aika jättää bussin lämpö ja suunnata vastatuuleen kohti ryhmämme päämäärää: kiseleff:iä. paikanpäällä pieni harmistus onnistui laimentamaan skarpattua puhtia, sillä tarjonta ei valitettavasti sattunut ajankohtanamme olemaan kovinkaan runsasmuotoista. turha ei reissu kuitenkaan missään nimessä ollut, vaan saimme jo parista auki olleista liikkeistä paljolti uutta tietoa sisäiseen oppimisarkkuumme.


   globe hope:n näyteikkunat olivat 
   yllättävän pienet, mutta saivat katseen
   kiinnittymään esimerkiksi katosta
   roikkuvien vinyylilevyjen ansiosta. 
   myös asettamalla vain yhden 
  mallinuken ikkunaa kohden ja ympäröimällä
  tämän pienemmällä esittelyaineistolla, loi
  harmonisen ja mielenkiinnon herättävän
  kohdennuksen. näyteikkunoiden jaottelu 
  oli tehty erikseen, käyttämällä toisessa
  ikkunassa naisille suunnattuja tuotteita 
  ja toisessa taasen miehille. mielestäni 
  erittäin järkeilty ja selkeä havainnollistus.



tuotteiden kierrätystä ja maanläheistä tunnelmaa on korostettu myös esillepanolla ja ripustusratkaisuilla. köydestä viritelty naulakko ei ole ollenkaan amatöörimäisen näköinen, vaan antaa ammattimaisen kuvan. ratkaisu on myös visuaalisesti kaunis ja kiinnittää varmasti katseen tuotteisiin.

hintalapuissa on nerokkaasti kerrottu kunkin
tuotteen valmistuksessa käytetty materiaali
 ja  käyttötarkoitus. hienoa informointia,
lisää tällaisia!
tässä hienosti esillä kauden mukaisesti isänpäivälahjaideoita.
tuotteet luonnonläheisillä alustoilla ja jopa hintaesite
 on taiteiltu samaan henkeen.







kaunista kierrätystä
ehkä hienoimpia myymälävalaistuksia,
mihin olen koskaan törmännyt.
liikkeen sisäänkäynnin luokse
oli sijoitettu esite, joka kertoi valaisimien
 tarinan ja käyttömäteriaalit


juju jewellery on käyttänyt hyvin yksinkertaista ja pelkistettyä tekstiä liikkeensä käytävänpuoleisessa lasissa. tuotteista kertovat tarinat on aina plussaa ja lisää varmasti mielenkiintoa mahdollisissa asiakkaissa.
juju jewellery:n myymäläsomistus on hyvin pelkistetty, mikä antaakin jo arvoa itse  myyntikoruille. turhalla rekvisiitalla olisi mahdollisesti tässä tapauksessa viety huomio pois kauniista koruista, joten tämäkin liike on selvästi ammattilaisen suunnittelema.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti