16. joulukuuta 2012

Tapetti, maali, chek!


Vihdoin koulumme eniten muunneltavissa oleva kuvaustudio saatiin ryhmämme viimeisiin joulukuvauksiin käyttöön. Jäljellä olevat aiheemme olivat Egyptiläinen ja Japanilainen joulu, joita varten maalasimme ja tapetoimme studiokolosemme seinät, sekä parit vanerilevyt, aidonnäköisen huonetunnelman saamiseksi.

Aloitimme Egyptiläisellä joululla, minkä haasteeksi ilmeni jälleen kyseisen maan kristillisyttämyys. Joten ainoana joulutunnelmavaihtoehtona oli virittää egyptiläisten somisteiden sekaan ripaus suomalaisille joulua viestittäviä koristeita, josta voi päätellä ettei lopputulos voi millään näyttää niin koristellulta, kuin mihin olemme omassa maassamme tottuneet. Mutta koska kuvauksiemme ideana alunperinkin oli saada maista maiden näköinen lisäten sinne mahdollisimman yhteensopivasti omat joulunäkemyksemme, oli lopputulos melkeimpä paras mahdollinen, mihin taitomme tässä vaiheessa riittävät. Täytynee vielä mainita, että ensimmäinen järjestelymme näytti aivan terroristipakolaisen makuuhuoneelta, joten päätimme oman ylpeytemme säilyttääksemme, ja toimittaaksemme tehtävämme mahdollisimman hyvin, järjestellä kuvaustilanteen hieman uusiksi, ja tässä se lopullisin tulos:
 Egyptiläistä kissaa, kamelia ja pyramidia yhdessä maahan kuuluvien värien ja muutaman joulukuusen koristeen kanssa.

Joulupallo yhdessä Saharan kanssa

Viimeisimpänä oli Japanin aika. Elokuvista tutut liukuovet ja koristeelliset seinämaalaukset oli aivan pakko jollainasteella saada kuvauksiimme, siispä luovuutta tarvittiin. Mustasta teipistä ja tapetinpalasta saa halutessa ihmeitä aikaiseksi, eikä aikaakaan näiden virittelyyn juurikaan kulunut. Japanissa perus-jouluväri punainen merkitsee surua, joten tämä oli ehdottomasti pannassa. Muita keinoja käyttäen japanilainen joulunäkemyksemme oli kutakuinkin tällainen:
Japanilainen jouluun rauhoittuminen teehetken parissa voisi näyttää mm. tältä

Mitäpä jos nauttisit tänävuonna glögisi itämaisesta teepannusta

Oksa joulupalloilla on mahdollista toteuttaa melkeimpä jokaisen halukkaan kotiin.
Kuvausjärjestelyt siis näiltähetkiltä tehty, vielä kuvien taittoa, muokkausta, tulostusta ja järjestelyä edessä. Viimesilauksia vaille valmiita ollaan, mutta vielä riittää pakertamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti