Näytetään tekstit, joissa on tunniste stockmann helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stockmann helsinki. Näytä kaikki tekstit

28. heinäkuuta 2013

muuttomiehenä

loppurutistuksena tulikin siis leikittyä muuttomiestä, niin työ-minänä kuin vapaa-aika-minänäkin. stockmannin one way - muotiosion oli aika siirtyä aiemmasta kahdesta kerroksesta vain ylempään ja samalla yhteen kerrokseen, mikä tiesi visualisteille hommia. taisi meitä viitisen visuhenkilön runsaus parhaimmillaan hääriä alkuviikon päivinä, milloin siis suurin muuttotyökin saatiin tehtyä: telineitä kannettiin, vaatteita siirrettiin ja tiivistettiin, pohjapiirustuksia tutkittiin ja toteutettiin.. rätti heilui ja lihakset paukkui - huh! tämänviikkoisen perusteella olenkin uskaltanut nimetä itseni jo jonkinasteiseksi kaupanalan raksamieheksi, ei ihan kevyttä hommaa nämä erikoisuudetkaan. toki painavemmat kalustesiirot, valo-/sähkösysteemit sekä joutavien kalusteiden pois kuljettamisen hoitivat nämä ihan oikeat erikoistuneet-spesiaalit ulkopuoliset henkilöt - emme mekään nyt ihan kaikkea osaa tehdä,  ja eikä tarvitsekaan. mutta kaiken kaikkiaan erittäinkin mielenkiintoinen ja reipaslentoinen viimeinen stockmannin työviikko takana. voisinpa melkein sanoa tämän muuttoruljanssin kruunanneen koko työharjoittelun oikein parhaimmalla mahdollisella tavalla; sai vielä kokea jotain aivan yyberuutta, mitä ei vielä missään milloinkaan ole kokenut, muuton yhteydessä tietenkin jokaisen merkin oma osio oli rakennettavissa aivan tyhjältä taululta, mikä mahdollisti kaiken oman tietotaitonsa vaatteiden esillepanossa käyttöönoton, sekä vielä viimoisempana pääsi tavanomaista suuremman työpoppoon kanssa edetyttämään päiväänsä ja oppimaan heiltä vielä viimeiset kikkakolmoset oman alan toimiin. haikeuden ja lomanaloittelu-intouden sekaisin tunne-elämin oli viikko lopeteltava, vaan ennen viimeistä päivää, kuten jo tuossa aiemmin luettelinkin, saatiin jotain aikaseksikin;

alakerta jo tyhillään - spooky

vaan yläkerta sentään on myymäläkunnossa. hieman väliaikasin telinein ja -ratkaisuin on mahdollista pitää one way:tä auki myös remontin ajan.
pohjapiirrokset toimivat meille suurinpiirteis-ohjeistuksena, mikä johtui lopullisten myymäläkalusteiden saapumisesta vasta seuraavalla viikolla. siispä toteutimme hyvinkin monet väliaikais rekki- ja pöytäratkaisut, minkä jälkeen alkoikin vaatteiden siirto, paikoilleen vienti, sekä tietenkin esillelaitto. aloitetaan vaikkapa tyttöjen puolelta, missä yksikseni toteutin tommy hildfigerin sopin esittelyannin;

hildfigerin vaatteille oli varattuna seinätelineen ja pöydän verran esittelyaluetta. tilaa oli niukalti vaatemäärään nähden, mutta väri- ja tyylierottelulla oli mahdollista tehdä järkeenkäyvän oloinen sopin kokonaisuus
poikien puolella olikin aivan mahtavuutta päästä hieman laaja-alueellisempia (siis neliömääriltään) merkkiosioita työstämään. moniosiolliset seinätelineet, yhdistettynä useisiin lattiatelineisiin, sekä pöytiin vaativat todellakin sitä tilanhahmottamiskykyä - merkin osion kun olisi suotavaa olla edes itsensä sisäisesti sopusoinnussa. itseasiassa tuontapainen suurien linjojen venkslaaminen tuntui erittäinkin mukavalta - kaikessa lisähaasteellisuudessaan. kaksi tällaista isompaa työtä ehdin kaiken muun toimen tiimellyksessä aktivoida, ja ensimmäisenä esiteltäköön tapauksen STC. STC:n osion esillepano kalusteina toimivat kaksi pöytää, laaja seinäteline, sekä seitsemän lattiatelinettä. siinä sitten aikani tuumailtua seinätavaroita, rekkitavaroita sekä pöytätavaroita ja niiden yhteensopivuuden mahdollisuuksia, eteni lopputulos tällaiseksi:

ensimmäinen pöytä kehkeytyi yhden asukokonaisuuden esimerkiksi

kokonaisvaltaisempaa kuvaa osiosta. lattiatelineiden sisäisistä vaatteista on aina mahdollista kerätä yhdenlainen asukokonaisuus. lisähaasteena asetin itselleni erillisten lattiatelineiden sisältöjen liukuvuuden suht sulavasti, esim vaatteiden värien mukaan, seuraavaan telineeseen nähden. lisäksi havittelin seinäosioiden tuotteiden yhteensopivuutta niin keskenään kuin osioiden edessä olevien lattiatelineidenkin kanssa. jos oikein yksinkertaisesti yrittäisin tämän selittää, niin kuvailevin sana olisi väripalapeli

toisella pöydällä lähdin samoille linjoille edellisen kanssa; yksi asukokonaisuusmahdollisuus
seuraava suurioisoinen vaihdos koski merkkiä superdry, pojat. kyseinen keissi vaati niin tuotteiden suurta tiivistystä, järkeilyä ja jaottelua, mutta tyytyväinen lopputulos oli mahdollista saavuttaa. superdry sai käyttöönsä neljäosioisen seinätelineen, mikä tiesi siis koko tarjontarepertuaarin jaottelua neljään eri ryhmään, jotka sitten asettelin omiin osioihinsa;

lipumisjaottelujärjestys; sinioranssi - oranssilila - sinivihreä ..

ja punavihreä. kuulostaa karmealta, mutta paikanpäällä nähtynä toimii!
oikein mahtava maku tästäkin työharjoittelusta jäi jälkeen, ja ei voi muuta kuin olla tyytyväinen mahdollisuuteensa päästä kesäksi näin suureen yritykseen töihin! päälimmäisenä mieleen jääneet syventynyt mielenkiinto muotiin, suuren talon tavaramäärän paljous, sekä mieletön työporukan lukumäärämahdollisuus/vaihtelevuus kantautuu varmasti vanhoille päiville asti mukanani, eikä ollenkaan huonossa mielessä. tässä vaiheessa kiitän ja kumarran helsingin stockmannia kesästä, aivan ihana kokemus! nyt itse livun vapaa-aika minäni kanssa parin viikon lomatauolle ennen koulun alkua ja nautin loppukesästä itä-suomessa! syksyllä tiedossa uusia, mutta myös vanhoja hommia - mielinkielin sinne sitten ajallaan.




12. heinäkuuta 2013

hiljaisuudesta yllätyksiin

voi hurja. ensin kävi kaverikato, nyt asiakaskato! alemyynnin on viisaampien suusta tullut kuultua aina seisovan näihin aikoihin, eli juurikaan suurta muutosta (tavaramylläyksen ja alepisteiden räjähtämisen lisäksi) ei stokkan sisätiloissa niin kalusteellisesti taikka tuotteellisestikaan ole tapahtunut. asiakasihmismäärähiljaisuus laittoi alkuviikosta melkein jo pelottamaan, mutta herkän mieleni järkkymisen esti lopulta loppuviikon asiakasmäärän normalisoituminen. silti, siis toimet ovat meinanneet olla tämän viikon ajan kiven alla - siis jos on kaivannut muutakin aktiviteettia aivoillensa kuin siivoaminen ja esillepanojen ylläpito. toki tärkeää sekin, en sitä kiellä, mutta liiallinen saman asian toisto nyt meinaa laittaa mielen tylsäksi, oli kyse sitten mistä tahansa.

vaan enpä kaiken tämän alkuruikutuksen jälkeen mielenkiintoisien toimien puutteeseen jäänyt, vaan juurikin päinvastoin - esillepanoja yms. on tälläkin viikolla päässyt toki tomeroimaan:

edellisen pöydän ammottaessa puolityhjyyttään, oli aika vaihtaa uudet tuotteet niin nukelle, kuin alustalle. valkoinen tuoteväri valkoisella pöydällä aiheutti hieman ristiriitaisia tunteita esiteltävän asian päätöksentekoaikana, mutta kyseisen merkin kyseinen väritys omasi kaikista runsaimman tuotelukumäärän, joten luultavimmin kyseinen seikka veikin lopulta pisimmän korren. vaan eipä lopputulos alkuepäröinnin kauhukuvien mukaista tylsyyttä edes viestinyt; rintaliivien, alushousujen ja bodyn helmimäiset yksityiskohdat kun tuovat mukavaa katseenvangitsijamaisuuttaan mukanaan.
ja ehkä yllättävimpänä ja erittäinkin muistojen menneisyyteen vei keskiviikkoinen tehtäväylläri: pääsin pistämään marimekon vaatteiden aleosuuden aivan uuteen uskoon! täysin vapain käsin ja oman mielen voimin lähti hissiaulan mittainen marimekon osuus edellisen työssäoppimispaikkani tietotaitojeni mukaan muotoutumaan. ja täytyy nyt kyllä todeta, että olin aika ylpeä lopputuloksesta. ja tässä nyt viimeistään aivan konkreettisesti todistautui se, että sanonta "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" pitää paikkansa myös näin positiivisessa mielessä!

kuvioyhdistelmät, värillisen liukuvuuden ja jatkuvuuden sekä kokonaisvaltaisen ulosannin selkeyden hakuisuus olivat lähtökohtinani, ja tässä kuvarepertuaaria oikealta vasemmalle edeten (siis jos kuvitteelinen henkilö etenee aulan oikeasta laidasta vasempaan laitaan, maisemanvaihdos on seuraavanlainen)




ja koska muunmuoassa tuossa aluksi, ja muistaakseni myös aiemmissa viikkopostauksissani, olen kovasti toitottanut siivoamisesta, tuotealueiden "räjähtämisestä" yms.. ajattelinkin viimein oikein napata kuvan mitä kyseinen asia ihka oikeasti sisältää. (seuraavaa kuvamateriaalia ei suositella herkimmille kaupan alan työskentelijöille, jotka ovat tottuneet ainaiseen siisteyteen tai asioiden prikulleen pitämiseen.)

ensimmäistä kertaa oikein pelotti koskea ruuhkapöytien tuotemelskaan. alkusilmäyksen jälkeen oikeasti tuntui, että jos nostan esim. housuja, saattaa alta pinkaista jonkinasteinen sinne kuulumaton elävä asia.

vaan ei - selvisin!
vielä viikon viimeisimpinä, muttei suinkaan vähäisimpinä, askareina tuli uudistettua hieman lastenosaston poikien name it -kulmauksen kokonaiskuvaa. olimme viime viikolla senpäiväisen työparini kanssa järjestelleet kyseisen osion järkeenkäyvän ja houkuttelevan oloiseksi, mutta uutuuksien tullessa, ja kiireen vallitessa niin myyjien kuin visualistienkin saralla, ei tulokkaita oltu juuri ajatuksella yhdistetty aikaisempaan valikoimaan. siispä yleiskierrosta tehdessäni, muutama työtunti oli mahdollista järkikäyttää tällaisen tapauksen kaunistamiseen:

aluksi pöytään oli sommiteltu vähän pitkää paitaa, vähän neuletta, vähän t-paitaa, joiden värimaailma meni, noh, aikalailla ristiin. päätinkin siis hyvinkin yksinkertaistaa pöytätuotevalikoiman, ja lisätä alaedustukseen housut.
neuletakki pääsikin pöydän viereiselle seinälle, missä se saikin hieman inspiraatiomaista täydennystä
seinän toinenkin puoli sai täytettä itseensä, mikä oli aiemmin tyhjillään.
kaikenkaikkiaan todella yllättävä ja mielenkiintoinen viikko, vaikka epätoivo ja tylsistyminen meinasivatkin kolkutella ajoittain sekä paikoittain viikon edetessä. ensiviikosta tiedän sen verta, että jälleen työtoverikato lisääntyy, mutta rakennuksen vieläkin kokonaisvaltaisempi tutkailu ja osastotoimiminen tulee luultavimmin olemaan vieläkin kovemmassa syynissä ainakin omalta osaltani (jos se vain on mahdollista). vielä riittää virtaa pariin viimeiseen viikkoon!

9. kesäkuuta 2013

kesä in da stokka

kesä paistaa, suomalainen hipiä käryää niin ettei aina ole varma käveleekö vastaan rapu vaiko kaksijalkainen ja ah, niin ihanat itikatkin onnistuivat jo yllättämään jättäen jälkeensä viikonlopun aikana parin kutiavan palleroisen verran muistutuksia olemastaolostaan. tällainen kuvaelma on yleensä meinannut lomaa suviaikana, muttei tälläerää - opiskelut jatkuvat! työssäoppiminen helsingin stockmannilla tulee siivittämään aina lopuillaan olevan viikon maanantaista aina heinäkuun loppumetreille asti aikani kulkua. vaan ei hätää, hieman leppoisammissa merkeissä (mutta tietenkin kunnialla) kyseinen keissi tulee sulkamaisesti kokemuksienhattuuni istahtamaan - kuuden tunnin työpäivät kun antavat armoa vielä muuhunkin energianpurkumahdollisuuksiin! (plussana tietenkin vielä elokuussa häämöttävä parin viikon loma, wuhuu!)

kesäaika näin suuressa tavaratalossa on tällä hetkellä hieman hassua aikaa. nyky-yhteiskuntaa piinaavan työtä-ei työtä -draamanelkeet kun koskettavat melkeimpä jokaista yritystä, mikä tietää jo itsessään luonnollisesti pientä kaoottisuutta liikkeiden pyörittämisessä. tämän kaiken plussaksi ilmenee vielä tietenkin sitten nämä auringonajan perusmyllytykset: alennusmyynnit, vakkari työntekijöiden kesälomat, turistillisuus.. mitä vielä jaksaisin muistaa lisätä.. pointtina siis, ettei harjoittelijan ottaminen kaiken järjen mukaan ole ihan sitä helpointa näissä tilanteissa, siis iso kiitos jo nyt stokkalle siipiensä alle huolimisesta! hirvittävän mullistavia visualistin toimia ei näin ennalta sanottuna luultavimmin tällä kaudella eteeni tupsahda, mutta päivittelen toki toimiani blogiin koko kesän ajan - sisältösuuruus vain vaihtelee viikkojen ja siihen sisältyneiden toimien tarjonnan mukaan.

viikko alkoi tunnetusti näin perus ensimmäisen työpäivän toimella: tutustumisella. kun pääni oli saatu mahdollisimman pyörälle kulkureiteistä, ihmisten eri tiimeistä, meneillä olevista sekä tulevista kampanjoista oli aika rueta ihan oikeisiin hommiin. lisäkäsille oli käyttöä astiaosastolla, missä arabian astiastot vaihtoivatkin olinpaikkaansa kodin-tiimiläisen ohjeistamana ja minun käsieni suovittamana hyllyltä pöydälle ja vastavuoroisesti pöydältä hyllylle. siis pöydän rakennusta, sekä hyllylle asettelua heti alkumetreillä. mukavaa!
loppuviikon neljä päivää viettelinkin visuaalista aikaani vaateosastolla: aluksi Burberryllä, ja lopuksi alusvaate-/bikiniosastolla.

Burberryltä löytyy kaksi osiota: london ja british. näin lahopäänä en valitettavasti pysty enää mieleni sopukoista kaivamaan kumpaa tiistaisen työparini kanssa kunnostimme, mutta jokatapauksessa tällaisen brändin esillepano oli jollaintapaa uutta, ja jollaintapaa vanhaa. kokoja on siis esillä 3-4 kpl, mikä olikin jo tutuksi tullut marimekon aikana, mutta viikkaus - ne tehdään paperin kanssa. ei vaikeaa, mutta erikoisuutta. seinän teko päätettiin esimerkki esillepanoista, mistä tuumailimme käytettävien värien määrä, sekä vaatekokonaisuudet.

etupöydän mallinuketkin saivat uutta vaatetustaan ylle, ja kyseiset kuteet on puhtaasti vain järkeilemällä päätetty - siis mitä esitellään jo isommin pöydillä tai seinällä, ei ole tarvis pukea enää ihmishahmoon, vaan esittelymahdollisuus on suotavaa antaa mahdollisimman monensorttiseelle vaatteelle - muun värimaailman mukaisesti tietty. haasteellisuutena tupsahti mallinukkejen rakenne: ei irrotettavia osia, vaan nämä kaverit oli puettava lähinnä tarhaikäsiten lasten tapaan.
alusvaatteissa vieraillessani pääsinkin björn borg:in pöydän ja hyllyn tekoo! uusien pikkupöksyjen ja liivien saapuessa päätös kokonaan uuden pöydän vahtamisesta tuntui luontevimmilta, lisänä tietenkin tekomahdollisuus siinä mielessä, että olin tuonut lisäkädet tullessani työssäoppimaan. alusvaateosastosta vastaava työtoveri antoi pientä ideanpoikasta pöydässä esiteltäviin tuotteisiin, mutta eisttelytapa ja -järjestys annettiin omien silmieni arvioitavaksi.

koska pöydällä olleita tavaroita ei tietenkään viedä vain varastoon muhimaan vaan he jatkavat olemassaoloaan myymälän puolella, oli pöydän viereisen hyllykön ulkomuotokin pistettävä uusiksi. tavaraa ollessa paljon, ja lähtönäkymän viestittävän hyvinkin kaoottista ulkomuotoa, voin sanoa aikaa menneen toimeen (hyllykkö + pöytä) hieman alle työpäiväni tuntimäärän.


värien puolestaan hyllykön yläosa oli mahdollista asetella karkkihyllymäisen kutsuvaksi - tietyin järkiperustein varustettuna. matemaatikon lahjojakin kaivattiin tuumailessa kappaleiden esittelymäärän mahdollisuutta.
torstain ja perjantain välisenä yönä tehty kassan siirto johti myymälään tyhjän paikan synnyn. päätimme levittää alusvaatteita siis kyseiselle osiolle ja esittelyresursseksi minulle annettiin vaaleasta tummaan, mutta sekään ei olisi kiveen hakattu sääntö paremman idean tullessa esille.
viikko hujahti, erittäinkin hyvä maku suussa jatketaan tästä eteenpäin. erittäinkin mahtavaa stockmannilla työskentelyssä on sen osastopaljous, ja niin erilaisten asioiden parissa työskentely. niin työkavereita, kuin rakennuskerroksiakin on tottumaani kymmenkertainen määrä, mutta tämä ei missään nimessä ole negatiivinen asia - päinvastoin. mielenkiinnolla eteenpäin ja helsinkiläisen merentuoksun edennyttämänä ensiviikkoon!