Kohokohtana keskiviikko

Palautuminen viimeviikkoiselta lomaltani takaisin Me Naisten työssäoppimisen mahtavaan tekemisen rytmiin eteni alkuviikon lempeällä laskeutumisella. Työpäivät koostuivat hieman lyhyemmistä tuntimääristä ja omaksi lemppariaiheeksi nousseesta kuvausstudioapulaisena toimimisesta. Vaikka toimituksessa työskentelyssäkin on se oman ajatusmaailman sisällä toimimisen positiivisuus ja mielekkyys, ovat studiopäivät vaan niin mahtavia! Pääasiallisena syynä tähän mielipiteeseen on luultavimmin päivien fyysisen tekemisen tuottama fiilis; konkreettisessa toimimisessa kun koko kroppa tietää tehneensä töitä. Kuvauspäivätkin sijoittuivat ihanasti eri kategorioihin; niin muoti- kuin ruokakuvauksiinkin. Molemmissa kun on se oma toiminta- sekä tekotapa unohtamatta tietenkään työympäristön sijainnin ja työtovereiden vaihtuvuutta. Me Naisten lifestyle osioiden kuvauksissa käytetään käsittääkseni ainakin kolmea eri kuvausstudiota ja kuvaajaa, riippuen aihealueesta. Tämänviikkoisessa ohjaajani kanssa tehdyssä kalenteritsekkauksessa ilmenikin mahdollisuuteni päästä vielä tähän kolmanteen ja samalla itselleni tuntemattomaan studioon häärimään; sisustustoimittaja järjestää kuvaukset, mihin apukädet ovat enemmän kuin tervetulleet. Mahtavaa!

Keskiviikko nousi selkeästi viikkoni kohokohdaksi. Kävin katsomassa Diana-leffan pressinäytöksen, minkä pohjalta työstänkin lähiviikkoina lehteen aukeaman jutun. Vaan ennen tätä vierailin PR-toimisto Sugar:in pressitilaisuudessa, jossa vajaan parin tunnin läsnäoloni aikana ehdin kuulla kaksi eri luentoa. Luennoitsijoina toimivat nuorten journalistien työkokemuksien tutkija, joka avartavasti kertoi nykypäivän työskentelyn luonteesta ja siitä kuinka se vaikuttaa työelämäänsä vasta rakentavien kokemuksiin tämänhetkisestä ja tulevaisuuden työtilanteensa uskosta. Toisena puhujana toimi mm. Idealis Group:in luovana johtajana tunnettu Saku Tuominen, joka mahtavan inspiroivasti kyseenalaisti nykypäivän työelämän toimivuuden sekä sen arvot.

Tutkijan ttulokset siitä, kuinka valitettavan yleinen pätkätyöläisyys aiheuttaa epäonnistumisen pelkoa, ja sitä kautta tietynlaista uuden syntymisen mahdottomuutta, herätti itsessäni niin huolta kuin kapinahenkeäkin. Miksi möhlimistä yleisellä tasolla katsotaan epäpätevyydeksi, eikä koeta tätä jonkin uuden ja erilaiseman mahdollisuudeksi? Niin väärin, mutta huomaan tämän epäkohdan valitettavan paikaansapitäväksi todellisuudeksi. Toiseksi pätkätyöläisyyden negatiiviseksi puoleksi nousi työyhteisöön kuulumattomuuden tunne, mikä on puhdasta heijastusta siitä ettei minkäänlaista oman yhteisöllisen paikan löytämistä pysty tapahtumaan jos työpaikka on jatkuvasti vaihdossa. Onneksi ei ole pahaa ilman hyvää - löytyy pätkätyöläisyydestä positiivisiakin puolia! Mm. pätkittämisestä seuraava tehtävien vaihtuminen auttaa varmasti sen omimman ja mieleisimmän työlohkon löytämisen. Tätäkautta itsensä brändääminen (mikä on siis tänä päivänä erittäin suositeltavaa) mahdollistuu ja oman elämän työllisen rakkauden toteuttaminen onnistuu!

Nykyinen työelämän luonne koostuu pääasiassa tekemisen jatkuvasta keskeytymisestä, ylenpalttisesta kiireestä sekä kroonisesta henkilöstön väsymyksestä. Lisäksi työntekijän panos mitataan yleensä ajalla, eikä tuottavuudella, mikä on erittäin suuri epäkohta. Jos sama tehtävä on toteutettavissa lyhyemmässä ajassa, ei lyhyemmän ajankäytön lopputulosta arvosteta juurikin tuon yleisen panosmittarin takia. Tutkittuna tuloksena kerrottakoon ihmisen pystyvät päivässä vain neljän tunnin maksimitehoiseen keskittymiseen. Siispä vähintään puolet kahdeksan tunnin työpäivistä kulkee väkisinkin pienemmällä panostuksella. Tämä kertoo aika hyvin nyky-yhteiskunnan työskentelyresursseista, kun periaatteessa vaaditaan täyden kahdeksan tunnin totaalipanostusta, mikä ei ole edes autonomisesti mahdollista. Ratkaisuksi muutamiin epäkohtiin Tuominen tarjosi ajattelun opettelua. Pienikin "meditaatio" iltaisin auttaa ymmärtämään itseään ja toimintatapojaan himpun verran paremmin, jolloin itsestään on mahdollista ottaa kaikkein eniten irti mielekkyyden raamien sisäpuolella pysyen. Kun jatkuvasti analysoi päiviään mm. miettimällä mikä oli mieluisaa, mikä ei ja miksi oli/ei ollut, pystyy seuraavia päiviään suunnittelemaan palkitsevimmiksi. Kun lopulta tietää mihin oma neljän tunnin maksimiteho on mielekkäintä suunnata, ovat elämänhallinnan avaimet erittäinkin hollilla!

Viikon viimeiset päivät jaottuivat niin toimitustyöhön kuin kaupungilla viilettämiseenkin, ja näin lopputiivistyksenä todettava tämä ilmiselvä asia; monimuotoinen viikko jälleen takana!