28. syyskuuta 2013

matskutarkastelu - mitä mä oon oikein tehny?

koulumaailmassa kuljetaan jaksoissa, ja kulunut viikko kuuluu tämänvuotiseen uudelleensyntymisajankohtaan numero kaksi. tavallisesti jakson muuttuminen toiseksi tarkoittaisi esim. uusien opiskeluaiheiden ilmestymistä arkipäivän aikatauluihin, edellisten oppien syventämistä tasoalueeltaan korkeammaksi opetuksen edentämisen myötä tms. työstöalueiden muuttumista aiempaa erilaisemmaksi, edes lukujärjestyksessä ilmenevän aineen nimen osalta. tavallaan viikkoni ei noista yleisistä jaksonvaihtumisrepertuaareista poikkea, sillä uutta on todellakin opeteltu ja vanhaa tietämystä syvenetty kiinaan asti kaivamisen lailla. kaikki tämä vaan on ollut itsenäistä. syy siihen, miksi olen työtaitoani ainoastaan oman pään avustuksella työstänyt, on ettei muun oppilaskaartin mukana kulkeva koulupolkuni ole tämän jakson osalta vielä päässyt toteutumaan yleisen etenemissuunnitelman mukaan, sillä työssäoppimisajankohtani alkaminen myöhästyi parilla viikolla. siispä muiden jo harjoittaessaan itseään työelämässä, on meikäläinen jatkanut koulun käytävillä itsensä ilmentämistä. sentään ei harakoille ole tohtinut tehokasta työaikaa heittää, sillä jotainhan on aina mahdollista tehdä! (äänetön kiitos sille, joka on  koulullamme omatoimisen työstömahdollisuuden siunannut, sillä tällaisena muutamaa päivää pidemmän-toimeettomuuden kammoisena ihmisenä kahden viikon joutilaisuus olisi ollut lähinnä rangaistus kuin tilaisuus).

opiskelujen lähetessä loppuaan (no okei, yli puoli vuotta vielä jäljellä mutta silti) on taaksepäin katsoessa näkyvissä mieletön määrä työstettyä asiaa, tehtyä toimea ja konkreettista materiaalia työtaidoistaan. näihin asioihin liittyykin niin kuluneen kuin tulevankin viikkoni prokkis: portfolion teko. äkkiseltään ajateltuna ainakin itselläni ilmeni ihmetys; voiko portfolion tekemiseen muka saada kulumaan kahta viikkoa? noh, näin viiden työstöpäivän jälkeen voin sanoa että kyllä voi, jos vaan haluaa. kun tehtyä materiaalia on kertynyt runsaasti, luvattoman suuri aika kuluu jo pelkästään esiteltävien töiden valikoimiseen ja niiden jäsentämiseen aihealueittain. seuraavaksi päättämistä odottavat seuraavat kysymykset: mihin ja miten tämä visualistin ansioluettelo on omissa mieltymyksissä mukavinta tehdä. ynnättynä kaikkien edellämainittujen pohjalta syntyneet ideat yhteen, olisi nämä mielellään vielä toteutettava valmiin materiaalin aikaansaamiseksi. itselläni ei tuo perus" tulosta paperille ja niputa kansioon" -tekniikka oikein iskenyt, joten onneksi ihana opettajamme antoi tämän maagisen julkaisupaikan ilmoille: issuu. omalla kohdallani tämä aiempaa tuntematon sivu pääsi tarkempaan syynäykseen käyttämisen ymmärtämiseksi ja seuraavaa selvisi: issuu mahdollistaa siis omien lehtien/kirjojen/paperinippujen julkaisemisen ilmaiseksi netissä. täten koko maailman on mahdollista nähdä ja samalla myös lukea aikaansaannoksesi, riippuen tietenkin julkaisulaajuuden halustasi. mutta noin periaatteessa kaikki maanosat aasiasta amerikkaan ovat yleisömahdollisuuksissasi. mikään läpyskän teko-ohjelma issuu ei kuitenkaan ole, vaan valmiit teokset ladataan pdf-tiedostona kyseiselle sivulle ja tadaa - julkaisu hoidettu! tutustu ihmeessä tarkemmin tähän digitaaliseen julkaisuohjelman ja sen täältä.

niin helpolta ja uskomattomalta kuin issuu kuulostaakin, on pieni-suuri työmäärällinen mutta: lehden taitosta on ymmärrettävä edes alkeiden verran jotain plus osattava taituroida tarvittavin huomioonotettavin resurssein oikeanlainen tiedoston julkaisu-ulkomuoto. tämän kaiken prosessisisällön hahmottamisen jälkeen pitäisi viimeistään alkaa kumoutumaan liiallisen käytettävissä olevan aikamäärän epäily, siis etteikö kaksiviikkoinen olisi mahdollista hyödyntää täysipäiväisesti portfolion työstöön. sisällön visuaaliseen ulkoasun työstöön omani oloiseksi ja näköiseksi on vaatinut totaalisen intensiivitutustumisen illutratorin kanssa. monet kysymysmerkkihetket "apua, miten mä saan tän tällä tehtyä tuollaseks" ovat kaivanneet yhden jos useammankin youtubemaailman opastustutoriaali-etsinnän, joten thank god netti -  näiden avulla ongelman jos ongelmankin kohta kohdalta ratkaiseminen on ollut mahdollista. hidasta kylläkin, mutta sen arvoista.

portfolioni lopullinen taittotyöstön tapahtuu näillä näkymin in designilla. ja apua, tämäkin yksi niistä tuttavuuksita mihin en ole aiemmin edes sormenpäällä koskenut. vaan täytynee tunnustaa, viikon mittaan muutamia kyseisen ohjelman testitoilailuja harjoittaneena ja ohjekirja raapustuksien pänttäämisen jälkeen, olen tullut tulokseen, ettei tämäkään mahdoton tehtävä ole. ensiviikolla siis in designia - wish me luck!

 ja näin lopuksi vielä pientä screenshot:tia tuskaisten ja vähemmän tuskaisten illustrator-hetkieni tuotoksista:

jo neljä aukeamaa sisltöä plus kuvan ulkopuoliset kansi-, sisällysluettelo ja esitteluosion raakileet. tästä se lähtee!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti