18. toukokuuta 2013

osasto hakusessa

ensiviikon messuosaston suunnittelua varten on tehtävä hieman tarkempaa tuttavuutta näin ensikertalaisen osastosuunittelijan kengissä. itse asiakkaasta tiedämme vain työpistenimikkeen "varsinais-suomen sijaishuoltoyksikkö", eikä termi tuonut itselle mieleen muuta kuin valkoseinäisen kolkon toimiston kera muutaman varttuneen naishenkilön työntekijänä. google pääsikin siis kulutukseen, ja vastaukset kysymyksiin "mitä, miksi, mistä ja kuinka" saivat hieman enempi tyydytystä niin asiakkaan toimien ymmärtämisen puolesta, kuin myös messuosaston rakentamisen mahdollisuuksien ja tarpeiden tiedostamisessa. pelkkä ymmärrys ei kuitenkaan riitä, vaan näin luovalla alallahan tärkein on inspiraatio - siis kaikessa. pinterest osoittautuikin jälleen mitä mainioimmaksi toveriksi kuvankeruussa ja näin kaikki virtuaalimeren kuvainspikset pääsivät turvalliesti omaan kansioonsa odottamaan ensiviikon todellista tarkastelusyynäystä. tässä hieman kokoamiani messuosastoajatuksia thinglink:in muodossa:




näin yleispätevän messuosastotarkastelun jälkeen tarvitaan tietenkin yksityiskohtaista tietoa asiakkaan tarpeista, haluista ja päämääristä. lista tarkentavista kysymyksistä poltteleekin jo takataskussa ensiviikkoa odottaen, jolloin asiakastapaaminen maanantaina starttaa ja samalla laitetaan täyspäinen suunnitteluvire käyntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti